perjantai 7. toukokuuta 2010

Estradilla: Arja Koriseva

Vihdoin löytyi jotain uuden merkinnän arvoista! Hän, jota elämäni aikana olen ylivoimaisesti eniten fanittanut, oli eilen televisiossa. Hyvät naiset ja herrat: Arja Koriseva! Tuo Valkea Ruusu -konsertti on melkein neljä vuotta vanha taltiointi (kun Arja odotti vielä nuorinta lastaan) ja tullut tv:stä kyllä kokonaisuudessaan aiemminkin, mutta ei muistaakseni tuollaista kätevää "20 minuuttia pelkkää Arjaa" -pätkää. (*mutinaa* ja tämä sitten unohtaa tallentaa sen...!!) Onneksi se on nähtävissä Ylen Areenassa - kaikki nyt kipin kapin sinne katsomaan, ennen kuin 30 päivää kuluu umpeen.

Siinä on se Arja, jota minä eniten rakastan ja fanitan. Säteilevän kaunis olemus, uskomaton ääni, jonka veroista ei tässä maassa ole toista, tyylikäs, arvokas, mutta silti pilke silmäkulmassa. Kappalevalinnatkin - Kun aika on, Sulle silmäni annan, Lazzarella, Niin - ovat erinomaisen hyviä ja kuulostavat kerrassaan mainiolta Riku Niemen ison orkesterin kanssa. Musikaalinäyttämöiden lisäksi Arja on parhaimmillaan juuri isoissa konserteissa, joissa karismalla on tilaa täyttää koko lava ja sali. Lisäksi, lieneekö tarpeen mainitakaan, miten tyrmäävän kauniilta Arja tuossa pätkässä näyttää punaisessa iltapuvussaan ja ruusuja hiuksissa. *sigh*

Jei! Olipa jo YouTubeenkin lisätty Lazzarella