LOVG: A las cinco en el Astoria

Nyt se on viimein minun! Tilaamani La Oreja de Van Goghin levy A las cinco en el Astoria tuli tänään. Merchen discografiaa täytyy odottaa ainakin huomiseen tai ensi viikkoon, mutta ei haittaa :D Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olisi tullut niin hyvät fiilikset ja toisaalta kylmät väreet uutta levyostostani kuunnellessa. Ehdottomasti yksi parhaista pop-levyistä IKINÄ.

Kun nyt Jueves, El último vals ja Europa VII on jo tullut tähänkin blogiin laitettua, tässäpä yksi uusista suosikkikappaleistani levyltä, Flores en la orilla. Ai miksikö tykkään siitä niin paljon? Olisikohan mitään tekemistä sen kanssa, että on ihan selvä cha cha...?!? =)



Ai niin, ja piti vielä mainita, kun kukaan ei varmaan sitä vielä tiennyt, että Leire Martínez on aivan huikean symppis laulaja. Tämä seuraava video nyt tulee tähän ihan omaksi nauruterapiakseni, juuri mitään en tuosta baskinkielestä ymmärrä mutta niin jännältä se vaan kuulostaa. "Vai vai" :D Kukahan ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi kääntämään sen suomeksi? ;)



Tässä vielä sitä Leiren karismaa Inmortal-laulun muodossa. Uppoaa muuten päähän kuin häkä ja kestää ainakin miljoona kuuntelua!

Hasta siempre, Los Serrano

*SPOILER ALERT* Jos et halua tietää Serranon perhe -sarjan tai varsinkaan sen viimeisen jakson tärkeimmistä tapahtumista, älä lue.

Tämän postauksen lisääminen blogiin on ollut mielessä jo useamman viikon ajan, mutta niin vaan en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin tänään, kun koko sarja loppui - nimittäin Serranon perhe. Maailman ihanin espanjalainen sarja ainakin heti Hospital Central'in jälkeen, ja nyt siitä on kaikki jaksot nähty eikä uusia tule. Varsinkin ensimmäisillä kausilla sai nauraa ihan maha kippurassa hahmojen toilailuille, mutta sille vaan ei voi mitään, että viimeisiä jaksoja kohden sarja alkoi auttamatta toistaa itseään. Parhaita aikoja sarjassa elettiin mielessäni silloin, kun Marcos (Fran Perea) ja Evakin (Verónica Sánchez) vielä olivat mukana. Guille ja Teté (Victor Elías & Natalia Sánchez) toki ovat söpö pari myös, samoin Áfri & Raúl (Alexandra Jiménez & Alejo Sauras) - jotka kummatkin sentään päätyivät lopussa yhteen. Lucían kuolema oli järkytys, jonka jälkeen sarja ei enää ollut entisensä. Loppuaikojen lempihahmojani olivat ehdottomasti Elena - Médico de familia'sta tuttu Lydia Bosch (castingin neronleimaus oli palkata hänet Lucían eli Belén Ruedan siskoksi; näyttelijät kun muistuttavat erittäin paljon toisiaan!) sekä Celia (Jaydy Michel). Tuo juonikuvio, mihin sarja loppui, oli sitä vastoin neronleimauksesta kaukana. Yllättävä se toki oli, mutta ÄRSYTTÄÄ, kun hahmoja pistetään käyttäytymään sillä tavoin, mitä ne eivät koskaan tekisi. Diego ei hyppää sillalta ja piste. Enkä kyllä siitäkään tykännyt, että yhtäkkiä mukamas oltiinkin siinä hetkessä, mistä sarja alkoi. Se nyt vaan ei ollut mitenkään uskottavaa, kun 146 yli tunnin mittaiseen jaksoon kuitenkin mahtui niin kutkuttavia juonenkäänteitä, ettei niitä pyyhitä pois edes tuollaisella juonikuviolla.

Ettei nyt aivan off-topiciksi menisi, kun kyse on kuitenkin musiikkiblogista, niin se täytyy tietenkin lisätä, että sarjassa oli paljon loistavaa musiikkia. Tunnari tietysti listan kärjessä:


Fran Perea: 1 más 1 son 7

Tässä Fran Perean La chica de la habitación de al lado-videossa vierailee Verónica Sánchez:


Tässäpä lopputekstit siitä jaksosta, joka oli kyllä niin surullinen, ettei minkään sarjan mikään jakso pitkään aikaan (musiikkina El Sueño de Morfeon Un túnel entre tú y yo):


Eikä tämä viimeisen kauden lopputekstien biisi, Michel Gurfin (esitti sarjassa Celian veljeä Gaelia) Pa quererte un poquito más sekään hassumpi ole.


Jos Serranoista joskus tulee saman tyylinen kaikki kaudet sisältävä DVD-paketti kuin Frendeistä "The One With All The Ten Seasons", sen haluan. Ainakin jos rahatilanne antaa myöten...

Kärvistelyä, päivä 1

Esimakua siitä, mikä muutaman viikon päästä on minun-minun-minun!

Kohta 1.

Merche: Ya no me digas lo siento

Kohta 2.

La Oreja de Van Gogh: Europa VII

Voi kunpa nyt kusti polkisi oikein nopeasti ja saisin nuo tilaamani Merchen Discografia completa'n ja LOVG:n levyn A las cinco en el Astoria pian!! On asioita, joita on yksinkertaisesti Pakko Saada. (öhhh, tai ostaa...)

Ella baila sola

Kävin tänään kirjastossa, enkä todellakaan tiedä, miksi en tee sitä useammin. Pikaisellakin vilkaisulla löytyi nimittäin Ella baila sola -bändin samanniminen levy, joka oli tietenkin ihan pakko lainata. En tiennyt yhtyeestä oikeastaan mitään etukäteen, mutta netissä kuulemiini muutamiin biiseihin olin tykästynyt kovasti. Suht rauhallisia, kitaravoittoisesti säestettyjä kauniita lauluja, joukossa reippaampia poppiskappaleita. Googlettamalla sitten selvisi, että duoon on kuuluneet Marta Botía ja Marilia Casares ja se on ollut toiminnassa vuosina 1996-2001. Levyjä ei ilmestynyt kuin kolme ("Ella baila sola", "E.B.S." ja "Marta & Marilia") + kokoelmia.

Suosikkini kyseiseltä levyltä on ehdottomasti tämä Por tí:



Niin ja Lo echamos a suertes:



Ainoastaan sitä ihmettelen, että onko siitä viime vuosituhannen lopustakin jo niin pitkä aika, että nuo videot näyttävät noin vanhanaikaisilta?!?

Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppuna näin pitkästä aikaa Helsingissä asuvaa hyvää ystävääni. Ei luulisi Helsingin ja Turunkaan välinen etäisyys niin ylivoimainen olevan, ettei pystyttäisi näkemään useammin, muttakun eipysty ja eiehdi ja eijaksa ja eitulelähdettyä ja sitä rataa. Oli kuitenkin taas niin ihanat pari päivää, että ehdottomasti täytyisi pystyä ja jaksaa ja ehtiä useammin!

Tässä maistiainen niiden parin päivän aikana kuunnellusta musiikista. Slumdog Millionaire'n näin jo toukokuussa, mutta niin vaan se jäi mieleen yhtenä vaikuttavimmista elokuvakokemuksista.



Jai ho'takin enemmän kuunneltiin Happoradion biisiä Puhu äänellä jonka kuulen. Eipä ole suomenkielisiä bändejä tullut kuunneltua Ultra Brata ja Scandinavian Music Groupia lukuunottamatta, mutta tuosta laulusta pidän paljon!

Ja tässä vielä viikonlopun tunnelmaa parin kuvan muodossa: