Estradilla: Arja Koriseva

Vihdoin löytyi jotain uuden merkinnän arvoista! Hän, jota elämäni aikana olen ylivoimaisesti eniten fanittanut, oli eilen televisiossa. Hyvät naiset ja herrat: Arja Koriseva! Tuo Valkea Ruusu -konsertti on melkein neljä vuotta vanha taltiointi (kun Arja odotti vielä nuorinta lastaan) ja tullut tv:stä kyllä kokonaisuudessaan aiemminkin, mutta ei muistaakseni tuollaista kätevää "20 minuuttia pelkkää Arjaa" -pätkää. (*mutinaa* ja tämä sitten unohtaa tallentaa sen...!!) Onneksi se on nähtävissä Ylen Areenassa - kaikki nyt kipin kapin sinne katsomaan, ennen kuin 30 päivää kuluu umpeen.

Siinä on se Arja, jota minä eniten rakastan ja fanitan. Säteilevän kaunis olemus, uskomaton ääni, jonka veroista ei tässä maassa ole toista, tyylikäs, arvokas, mutta silti pilke silmäkulmassa. Kappalevalinnatkin - Kun aika on, Sulle silmäni annan, Lazzarella, Niin - ovat erinomaisen hyviä ja kuulostavat kerrassaan mainiolta Riku Niemen ison orkesterin kanssa. Musikaalinäyttämöiden lisäksi Arja on parhaimmillaan juuri isoissa konserteissa, joissa karismalla on tilaa täyttää koko lava ja sali. Lisäksi, lieneekö tarpeen mainitakaan, miten tyrmäävän kauniilta Arja tuossa pätkässä näyttää punaisessa iltapuvussaan ja ruusuja hiuksissa. *sigh*

Jei! Olipa jo YouTubeenkin lisätty Lazzarella. 

Molly Sandén Let's Dance-ohjelmassa

Täytyy tunnustaa, että on jäänyt tuon rakkaan naapurimaamme Ruotsin tapahtumien seuraaminen ihan äärimmäisen vähälle viime aikoina. Oman kotoisen Kuorosotamme innostamana piipahdin kuitenkin kurkistamassa, onko Ruotsissa menossa samainen ohjelma, kuten aikaisempina vuosina tähän aikaan on ollut. No eipä ole, koska 4. kausi starttaa vasta maaliskuun lopulla, ja numero kolmonen on päässyt livahtamaan itseltäni ihan täysin ohi silmien ja korvien viime syksynä. Onneksi sielläkään ei ollut ketään "pakko nähdä" -artistia kuoronjohtajana, kuten 1. kauden Linda Bengtzing. 

Tämä pitkähkö alkuhöpinä on johtamassa siihen, että Körslaget'in kanavalla TV4:llä on kuitenkin menossa Let's Dance, ja siellä tanssin saloihin tutustumassa on mm. Molly Sandén! 12 parista jäljellä on vielä 8 - ja Molly on edelleen mukana. Kun nyt etsin katsottavakseni nuo klipit Tubesta, niin enpä kyllä rahojani Mollyn voiton puolesta likoon laittaisi (tämä on kuitenkin vain maallikon mielipide...). Esim. cha cha löytyy täältä, ja se nyt oli sentään paremmasta päästä. Pisteidenlaskusta mitään tietämättä veikkaan, että Mollyn fanit ja pikkutytöt ovat olleet ahkerina äänestämässä. Pitänee kuitenkin jatkossa perjantaisin käydä kurkkaamassa, kuinka pitkään Molly pysyy mukana ja minkä tanssin on päässyt tanssimaan.

Viime syksynä Tukholmasta ostamani Mollyn esikoislevyn parhaaksi biisiksi nousi nimikappale Samma himmel. Olipas sillä levyllä paljon enemmän hyviä balladeja kuin muistinkaan!

Hasta siempre, Los Serrano

*SPOILER ALERT* Jos et halua tietää Serranon perhe -sarjan tai varsinkaan sen viimeisen jakson tärkeimmistä tapahtumista, älä lue.

Tämän postauksen lisääminen blogiin on ollut mielessä jo useamman viikon ajan, mutta niin vaan en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin tänään, kun koko sarja loppui - nimittäin Serranon perhe. Maailman ihanin espanjalainen sarja ainakin heti Hospital Central'in jälkeen, ja nyt siitä on kaikki jaksot nähty eikä uusia tule. Varsinkin ensimmäisillä kausilla sai nauraa ihan maha kippurassa hahmojen toilailuille, mutta sille vaan ei voi mitään, että viimeisiä jaksoja kohden sarja alkoi auttamatta toistaa itseään. Parhaita aikoja sarjassa elettiin mielessäni silloin, kun Marcos (Fran Perea) ja Evakin (Verónica Sánchez) vielä olivat mukana. Guille ja Teté (Victor Elías & Natalia Sánchez) toki ovat söpö pari myös, samoin Áfri & Raúl (Alexandra Jiménez & Alejo Sauras) - jotka kummatkin sentään päätyivät lopussa yhteen. Lucían kuolema oli järkytys, jonka jälkeen sarja ei enää ollut entisensä. Loppuaikojen lempihahmojani olivat ehdottomasti Elena - Médico de familia'sta tuttu Lydia Bosch (castingin neronleimaus oli palkata hänet Lucían eli Belén Ruedan siskoksi; näyttelijät kun muistuttavat erittäin paljon toisiaan!) sekä Celia (Jaydy Michel). Tuo juonikuvio, mihin sarja loppui, oli sitä vastoin neronleimauksesta kaukana. Yllättävä se toki oli, mutta ÄRSYTTÄÄ, kun hahmoja pistetään käyttäytymään sillä tavoin, mitä ne eivät koskaan tekisi. Diego ei hyppää sillalta ja piste. Enkä kyllä siitäkään tykännyt, että yhtäkkiä mukamas oltiinkin siinä hetkessä, mistä sarja alkoi. Se nyt vaan ei ollut mitenkään uskottavaa, kun 146 yli tunnin mittaiseen jaksoon kuitenkin mahtui niin kutkuttavia juonenkäänteitä, ettei niitä pyyhitä pois edes tuollaisella juonikuviolla.

Ettei nyt aivan off-topiciksi menisi, kun kyse on kuitenkin musiikkiblogista, niin se täytyy tietenkin lisätä, että sarjassa oli paljon loistavaa musiikkia. Tunnari tietysti listan kärjessä:


Fran Perea: 1 más 1 son 7

Tässä Fran Perean La chica de la habitación de al lado-videossa vierailee Verónica Sánchez:


Tässäpä lopputekstit siitä jaksosta, joka oli kyllä niin surullinen, ettei minkään sarjan mikään jakso pitkään aikaan (musiikkina El Sueño de Morfeon Un túnel entre tú y yo):


Eikä tämä viimeisen kauden lopputekstien biisi, Michel Gurfin (esitti sarjassa Celian veljeä Gaelia) Pa quererte un poquito más sekään hassumpi ole.


Jos Serranoista joskus tulee saman tyylinen kaikki kaudet sisältävä DVD-paketti kuin Frendeistä "The One With All The Ten Seasons", sen haluan. Ainakin jos rahatilanne antaa myöten...

Anne of Green Gables

Vaihteeksi ihan täydellinen sivupolku aikaisemmista aiheista... Ehdin taas vihdoin mukaan tv:ssä tällä hetkellä menevään Anna ystävämme -sarjaan, kun pari ensimmäistä jaksoa meni ohi syystä, että en lukenut lehtiä tarpeeksi ajoissa... :p Toki vahinko ei ollut suuren suuri, koska DVD:tkin löytyy hyllystä. Mutta ei sitä vaan voi olla katsomatta, maailmankaikkeuden ihanin tv-sarja ikinä. Vaikea koota yhteen, mikä kaikki siinä oikein viehättää, paitsi lyhyesti sanottuna kaikki! :D Pääpari Megan Follows & Jonathan Crombie, mainiot Colleen Dewhurst Marillana, Richard Farnsworth Matthew'na ja Patricia Hamilton Rachel Lyndenä, aivan mielettömät maisemat, Kanada-nostalgia ja lapsuuden parhaiden kirjojen (jotka tulen lukemaan vielä monta kertaa uudestaankin) tapahtumiin palaaminen... Tänään noita jaksoja katsoessani tajusin myös, että suuri osa sitä katsomiselämystä on musiikki. Ehdottomasti ykkösenä listallani parhaista tv-sarjojen tunnusmusiikeista!

Tulossa: Kuorosota

Viikon päästä sunnuntaina sitten nähdään, miltä näyttää suomalainen versio Ruotsin Körslaget'ista, eli Kuorosota. Ruotsin viime kauttahan (joka oli siis siellä ensimmäinen) tulin seuranneeksi lähinnä Lindan takia... Sikäläistä tätä kautta en olekaan seurannut kuin tarkistamalla, kuka on aina pudonnut. Tutut artistithan siellä ovat kuoroineen olleet tälläkin kaudella mukana, mutta ei ole ollut sellaista, kenen takia olisi pakko katsoa. Sanna Nielsenin Bromölla-kuoroa tai Sonja Aldénin Huddinge-kuoroa odotellessa! Saapa nähdä miten suomalainen versio onnistuu toteutuksessaan... Hiukkasen epäilen, että taas Ruotsin versio on viihdyttävämpi (vrt. Euroviisukarsinnat/Melodifestivalen, Idols), mutta kattellaan. Nuo Suomen kuoronjohtajatkin... Anteeksi nyt vaan, mutta kuka ihme on Kristiina Wheeler?

Tässä vielä näyte, miltä meno näytti viime vuonna Ruotsissa. Yllättäen en valinnutkaan mitään Lindan Gullspång-kuorolta, vaan Lotta Engbergin Laxå-kuoron The Lion Sleeps Tonight.

Feliz Año Nuevo!

Musiikki säilynee tämänkin blogin pääasiallisena aiheena silloin kun jaksan päivitellä... Tällä hetkellä fanittelen tosin myös käsipalloa - jo viime kesän Pekingin olympialaisista lähtien, en vaan ole tullut aiemmin kirjoittaneeksi siitä vanhaankaan blogiin - ja erityisesti Norjan naisten käsipallomaajoukkuetta. Penkkiurheilijaksihan olen aina tunnustautunut, nyt vaan löytyi sitten teinivuosien jääkiekkofanituksen jälkeen ihan uusi laji kiinnostuksen kohteeksi. Suomessahan tuohon lajiin ei juuri törmää, mutta huvittaa itseänikin ajatus, että edellisessä elämässäni olin varmaan jonkun muun Skandinavian maan asukas, koska niin paljon tällä hetkellä kiinnostaa kaikki varsinkin Ruotsiin ja Norjaan liittyvä. Ja näissä maissahan laji on paljon isompi kuin Suomessa.

Uudempi fanituksen kohteeni on espanjalainen TV-sarja Hospital Central. Erään ystäväni ansiosta koukkuunnuin sarjaan, vaikken ole vasta nähnyt kuin kahdeksan jaksoa. Aiemmin en ole juurikaan sairaalasarjoista innostunut, mutta kerta se on ensimmäinenkin! ;) Loistavaa vieroitushoitoa ainaiseen Espanja-ikävään, ja väitänpä, että sarja on vielä parempi kuin Serranon perhe.

Heh, mistä ihmeestä mä aina revin nämä ihan omat kiinnostuksen kohteeni... *mutinaa*

Ai niin, uuden vuoden toivotukset, jos joku entisistä lukijoista on löytänyt tiensä tännekin! Ja tietysti mahdollisille uusille lukijoille myöskin.