perjantai 16. lokakuuta 2009

Kaksi kertaa kiellon päälle

Tuli tuossa eilen mieleen, että pakkohan se Rajattoman "Rajaton sings Queen with Lahti Symphony Orchestra" -levy on käydä hakemassa vielä sieltä ihanasta halpojen levyjen kaupasta. Rajattoman vastaava Abba-levy oli saatava muistaakseni jo ilmestymisviikolla, ja on edelleen varmaan Top10:ssä parhaiden omistamieni levyjen listalla. Queenia en ole kuunnellut sen enempää koskaan, mutta Rajaton nyt voisi laulaa vaikka puhelinluettelon ja ostaisin varmaan senkin levyn. Joku päivä kun tässä oikein kilahdan naapurin lähes 24/7-teknojumputukseen, pistän vaikka tämän Bohemian Rhapsodyn soimaan ja nupit kaakkoon:


P.S. Aikamoisia rokkikukkoja nuo kaikki Rajattoman jäsenet, vaikkei ihan heti päällepäin uskoisi. Ja Hannulle ehdottomasti propsit irokeesistä, se on oikeastaan aika söpö... =)

Oikeasti piti vaan pistäytyä nopeasti hakemassa tuo kyseinen levy, mutta tarttuipa mukaan myös Anna Erikssonin Ihode. Kappaleet oli kaikki etukäteen tuttuja (ja siis hyviksi - loistaviksi - havaittuja), mutta omasta levyhyllystä se vielä puuttui. Toistan jälleen kerran itseäni, mutta antaisin aika paljon, jos osaisin noin hyvin laulujen tekstittämisen taidon kuin Anna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro nyt ihmeessä, mitä mietit!