keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Tukholman tuliaisia

Viikonloppuna toteutui viimein se reissu, mistä olen haaveillut kaikki ne reilut kolme vuotta, kun olen ruotsinkielisestä musiikista tykännyt. Onneksi olen aiemminkin netin kautta pystynyt tilaamaan levyjä, niin ettei tälle Tukholman visiitille ollut kertynyt ihan mahdotonta ostoslistaa. Niin ihmeellistä kuin se onkin, palasin sieltä ainoastaan Molly Sandénin toukokuussa ilmestyneen debyyttilevyn Samma himmel kanssa. Etukäteen olin haaveillut Sanna Nielsenin englanninkielisestä Stronger -levystä, mutta sen saa näköjään netistä paljon paljon halvemmalla, ja jossakin määrin tykkään kyllä mieluummin kuunnella ruotsalaisten laulajien laulavan ruotsiksi. (Tokihan tuo Empty Room -hitin sisältävä levy on jossain vaiheessa hankittava, varmasti seuraavalla kerralla kun teen nettitilausta Ruotsin suuntaan...)

Muistin virkistykseksi Molly Sandénin kylmät väreet aiheuttava tulkinta Gabriellas sång -laulusta Så ska det låtassa 1½ vuotta sitten:

Mikä parasta, tämä laulu on päässyt bonusraidaksi levylle. Mahtavaa!

Nyt kun olen kuullut tuon koko levyn, niin täytyy oikeastaan ihmetellä, että juuri Så vill stjärnorna valittiin viime kevään Melodifestivalen -kappaleeksi.

Kai se on makuasia, mutta mielestäni jollakin tavalla parempia ja kokonaisempia kappaleita ovat esimerkiksi Samma himmel, Stanna kvar, Skör som glas tai Säg att det är regn. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että näissä mitä en ole aiemmin kuullut, on sitä ihanaa uutuudenviehätystä.

Gabriellas sång -laulun lisäksi levyltä löytyy toinenkin cover, Jeff Buckley/Leonard Cohen -alkuperäisesittäjien tutuksi tekemä Hallelujah:
Eipä voi oikein muuta sanoa, kuin että jotkut vaan ovat syntyneet laulajiksi!

Vaikka tässä nyt on vieläkin tullut kuunnelluksi pääasiassa espanjankielistä musiikkia, niin kyllä minä tuota ruotsalaista viisuhumppaanikin (tai ehkä Mollyn kohdalla viisuballadeja) vielä rakastan. =) Musiikin kuunteleminen eri kielillä fiiliksen mukaan on suuri osa siitä nautinnosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro nyt ihmeessä, mitä mietit!