lauantai 23. tammikuuta 2010

La Orejan konsertti tiedossa!!

No nyt on kyllä niin hehkuttamisen arvoisia uutisia ettei mitään rajaa!! Intoilin viime vuoden puolella bändistä nimeltä La Oreja de Van Gogh ainakin täällä, täällä ja täällä. Vähänpä tiesin tuota maaliskuun 11.päivän merkintää kirjoittaessani, eli että tänä vuonna samaan aikaan olisin juuri nähnyt La Orejan livenä!!! Olin joka tapauksessa päättänyt mennä jossain vaiheessa kevättä Madridiin erästä ystävää moikkaamaan, ja tänään hän sitten informoi, että bändin ilmeisesti ainut tämän vuoden keikka on maaliskuussa juuri Madridissa (tai lähistöllä). Tuo on kyllä sellainen tilaisuus, ettei sitä yksinkertaisesti vaan voi jättää käyttämättä, vaikken tässä tällä hetkellä ihan miljonääri olekaan. Tuon reissun toteutumisen hyväksi keittelen kaurapuuroa vaikka koko loppuvuoden!!

En meinaa millään uskoa tätä todeksi, vaikka lennotkin jo varasin ja keikkaliputkin on hankittu, kiitos ystäväni. Vaikka ulkomailla olenkin paljon reissannut, niin en koskaan ole ollut missään suosikkibändini tai artistini konsertissa!

Tähän mahtavaan fiilikseen sopisi montakin La Orejan biisiä, mutta kyllä se Inmortal kuitenkin on se energisin ja hyväntuulisin. Ja iiihhhh noita Leiren saparoita!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro nyt ihmeessä, mitä mietit!