LOVG: A las cinco en el Astoria

Nyt se on viimein minun! Tilaamani La Oreja de Van Goghin levy A las cinco en el Astoria tuli tänään. Merchen discografiaa täytyy odottaa ainakin huomiseen tai ensi viikkoon, mutta ei haittaa :D Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olisi tullut niin hyvät fiilikset ja toisaalta kylmät väreet uutta levyostostani kuunnellessa. Ehdottomasti yksi parhaista pop-levyistä IKINÄ.

Kun nyt Jueves, El último vals ja Europa VII on jo tullut tähänkin blogiin laitettua, tässäpä yksi uusista suosikkikappaleistani levyltä, Flores en la orilla. Ai miksikö tykkään siitä niin paljon? Olisikohan mitään tekemistä sen kanssa, että on ihan selvä cha cha...?!? =)



Ai niin, ja piti vielä mainita, kun kukaan ei varmaan sitä vielä tiennyt, että Leire Martínez on aivan huikean symppis laulaja. Tämä seuraava video nyt tulee tähän ihan omaksi nauruterapiakseni, juuri mitään en tuosta baskinkielestä ymmärrä mutta niin jännältä se vaan kuulostaa. "Vai vai" :D Kukahan ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi kääntämään sen suomeksi? ;)



Tässä vielä sitä Leiren karismaa Inmortal-laulun muodossa. Uppoaa muuten päähän kuin häkä ja kestää ainakin miljoona kuuntelua!

Hasta siempre, Los Serrano

*SPOILER ALERT* Jos et halua tietää Serranon perhe -sarjan tai varsinkaan sen viimeisen jakson tärkeimmistä tapahtumista, älä lue.

Tämän postauksen lisääminen blogiin on ollut mielessä jo useamman viikon ajan, mutta niin vaan en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin tänään, kun koko sarja loppui - nimittäin Serranon perhe. Maailman ihanin espanjalainen sarja ainakin heti Hospital Central'in jälkeen, ja nyt siitä on kaikki jaksot nähty eikä uusia tule. Varsinkin ensimmäisillä kausilla sai nauraa ihan maha kippurassa hahmojen toilailuille, mutta sille vaan ei voi mitään, että viimeisiä jaksoja kohden sarja alkoi auttamatta toistaa itseään. Parhaita aikoja sarjassa elettiin mielessäni silloin, kun Marcos (Fran Perea) ja Evakin (Verónica Sánchez) vielä olivat mukana. Guille ja Teté (Victor Elías & Natalia Sánchez) toki ovat söpö pari myös, samoin Áfri & Raúl (Alexandra Jiménez & Alejo Sauras) - jotka kummatkin sentään päätyivät lopussa yhteen. Lucían kuolema oli järkytys, jonka jälkeen sarja ei enää ollut entisensä. Loppuaikojen lempihahmojani olivat ehdottomasti Elena - Médico de familia'sta tuttu Lydia Bosch (castingin neronleimaus oli palkata hänet Lucían eli Belén Ruedan siskoksi; näyttelijät kun muistuttavat erittäin paljon toisiaan!) sekä Celia (Jaydy Michel). Tuo juonikuvio, mihin sarja loppui, oli sitä vastoin neronleimauksesta kaukana. Yllättävä se toki oli, mutta ÄRSYTTÄÄ, kun hahmoja pistetään käyttäytymään sillä tavoin, mitä ne eivät koskaan tekisi. Diego ei hyppää sillalta ja piste. Enkä kyllä siitäkään tykännyt, että yhtäkkiä mukamas oltiinkin siinä hetkessä, mistä sarja alkoi. Se nyt vaan ei ollut mitenkään uskottavaa, kun 146 yli tunnin mittaiseen jaksoon kuitenkin mahtui niin kutkuttavia juonenkäänteitä, ettei niitä pyyhitä pois edes tuollaisella juonikuviolla.

Ettei nyt aivan off-topiciksi menisi, kun kyse on kuitenkin musiikkiblogista, niin se täytyy tietenkin lisätä, että sarjassa oli paljon loistavaa musiikkia. Tunnari tietysti listan kärjessä:


Fran Perea: 1 más 1 son 7

Tässä Fran Perean La chica de la habitación de al lado-videossa vierailee Verónica Sánchez:


Tässäpä lopputekstit siitä jaksosta, joka oli kyllä niin surullinen, ettei minkään sarjan mikään jakso pitkään aikaan (musiikkina El Sueño de Morfeon Un túnel entre tú y yo):


Eikä tämä viimeisen kauden lopputekstien biisi, Michel Gurfin (esitti sarjassa Celian veljeä Gaelia) Pa quererte un poquito más sekään hassumpi ole.


Jos Serranoista joskus tulee saman tyylinen kaikki kaudet sisältävä DVD-paketti kuin Frendeistä "The One With All The Ten Seasons", sen haluan. Ainakin jos rahatilanne antaa myöten...

Kärvistelyä, päivä 1

Esimakua siitä, mikä muutaman viikon päästä on minun-minun-minun!

Kohta 1.

Merche: Ya no me digas lo siento

Kohta 2.

La Oreja de Van Gogh: Europa VII

Voi kunpa nyt kusti polkisi oikein nopeasti ja saisin nuo tilaamani Merchen Discografia completa'n ja LOVG:n levyn A las cinco en el Astoria pian!! On asioita, joita on yksinkertaisesti Pakko Saada. (öhhh, tai ostaa...)

Ella baila sola

Kävin tänään kirjastossa, enkä todellakaan tiedä, miksi en tee sitä useammin. Pikaisellakin vilkaisulla löytyi nimittäin Ella baila sola -bändin samanniminen levy, joka oli tietenkin ihan pakko lainata. En tiennyt yhtyeestä oikeastaan mitään etukäteen, mutta netissä kuulemiini muutamiin biiseihin olin tykästynyt kovasti. Suht rauhallisia, kitaravoittoisesti säestettyjä kauniita lauluja, joukossa reippaampia poppiskappaleita. Googlettamalla sitten selvisi, että duoon on kuuluneet Marta Botía ja Marilia Casares ja se on ollut toiminnassa vuosina 1996-2001. Levyjä ei ilmestynyt kuin kolme ("Ella baila sola", "E.B.S." ja "Marta & Marilia") + kokoelmia.

Suosikkini kyseiseltä levyltä on ehdottomasti tämä Por tí:



Niin ja Lo echamos a suertes:



Ainoastaan sitä ihmettelen, että onko siitä viime vuosituhannen lopustakin jo niin pitkä aika, että nuo videot näyttävät noin vanhanaikaisilta?!?

Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppuna näin pitkästä aikaa Helsingissä asuvaa hyvää ystävääni. Ei luulisi Helsingin ja Turunkaan välinen etäisyys niin ylivoimainen olevan, ettei pystyttäisi näkemään useammin, muttakun eipysty ja eiehdi ja eijaksa ja eitulelähdettyä ja sitä rataa. Oli kuitenkin taas niin ihanat pari päivää, että ehdottomasti täytyisi pystyä ja jaksaa ja ehtiä useammin!

Tässä maistiainen niiden parin päivän aikana kuunnellusta musiikista. Slumdog Millionaire'n näin jo toukokuussa, mutta niin vaan se jäi mieleen yhtenä vaikuttavimmista elokuvakokemuksista.



Jai ho'takin enemmän kuunneltiin Happoradion biisiä Puhu äänellä jonka kuulen. Eipä ole suomenkielisiä bändejä tullut kuunneltua Ultra Brata ja Scandinavian Music Groupia lukuunottamatta, mutta tuosta laulusta pidän paljon!

Ja tässä vielä viikonlopun tunnelmaa parin kuvan muodossa:

Tangomarkkinoista ja Iskelmä-Finlandiasta

Onpa ollut taas tämäkin blogi kesälomalla vähän luvattoman pitkän ajan. Nyt tuli mieleen painavaa sanottavaa parista asiasta, nimittäin Tangomarkkinoista ja Iskelmä-Finlandiasta.

Ensinnäkin, Tangomarkkinat.

1) Yhden kuninkaallisen valinta. Kuninkaallisia tosiaan on jo paljon enemmän kuin suurin osa kansasta pystyy ulkomuistista luettelemaan, joten siinä mielessä kannatan tätä tänä vuonna lanseerattua vain yhden kuninkaallisen valintaa. Pitkän aikavälin tähtäimellä veikkaan sen kuitenkin johtavan siihen, että miehet voittavat useammin kuin naiset, mikä ei sitten ole mitenkään päin reilua. Kärjistetysti väitän, että jatkossa naisen on oltava erittäin hyvä ja miehen vain hyvä voittaakseen tangokuninkaallisen tittelin. Toivottavasti seuraavat viisi tai kymmenen vuotta todistavat sen, että olen väärässä...

2) Modernit tangot. Näitähän kuultiin tänä vuonna finaalissa, eli esim. Lauri Tähkää ja muuta iskelmää tangoksi sovitettuna. Mielestäni tämä finaalin osio ei toiminut ollenkaan. Lähes jokaista kappaletta kuunnellessa tuli sellainen olo, että tämä nyt vaan ei ole tango ja se siitä. Kun on niin paljon hienoja tangoja, sellaisiakin, joita ei joka vuosi kuulla tangolaulukilpailussa, niin miksi niitä pitää väkisin vääntää sellaisista lauluista, joissa tangoon ei ole aineksia? Ideana tällainen genreillä leikittely kuulostaa kyllä kieltämättä hyvältä, mutta sen toimimiseksi täytyisi valita sovitettavaksi paremmin tangoiksi sopivia, dramaattisia ja melodisia kappaleita.

3) Vapaavalintaiset kappaleet. Tästä osiosta ehdotonta plussaa, koska Tangomarkkinoiden voittajan äänen pitää taipua niin paljon muuhunkin kuin tangoon. Tango kun vain on niin pieni (tosin tietysti hieno) osa tanssilavojenkaan musiikista. Omavalintainen kappale kertoo myös paljon artistin persoonasta ja parhaimmillaan antaa vihjeen monipuolisuudesta (tai sen puutteesta). Mielenkiintoisimpia valintoja tänä vuonna oli Anni Parkkilan versio Nightwishin Eva'sta, nostan hattua!

4) Televisioinnin siirtyminen Ylelle. Kukapa niitä mainostaukoja kaipaisi, joten plussaa tästäkin. Mutta on se kumma ettei Yleisradion kokoisesta talosta näytä löytyvän kuin yksi ainoa miespuolinen musiikkitapahtumien juontaja. Janne Porkasta päästiin, mutta Peltsi saatiin tilalle. Ei kovin kummoinen vaihtokauppa. Se oli kyllä hienoa, että Yle antoi tapahtumalle paljon tilaa kanavillaan sekä televisiossa että radiossa.

5) Tangolaulukilpailun tämän vuoden parhaat. Makuasioistahan voidaan tietysti olla montaa mieltä ja varmasti tuomaristo on valintansa tarkkaan punninnut, mutta eivätpä olleet sen paremmin Amadeus Lundberg kuin Kaija Lustilakaan omien suosikkieni joukossa. Lauantain finaaliin päässeistä Marko Maunukselan olisin halunnut voittavan, ja muut suosikkini putosivat jo Turun karsinnassa tai Seinäjoella torstaina.

6) Lundbergin ja Lustilan kaksintaistelu. Idolsista tuttu kuvio, eli molemmat lauloivat saman tangon Onnemme kyyneleet, minkä jälkeen Lundberg kruunattiin voittajaksi ja kas kummaa - lauloi vielä saman kappaleen uudestaan. Ihan hieno tango, mutta kolmannella peräkkäisellä kerralla (ellei jo toisellakin) alkoi kyllä jo toistaa itseään. Jos kerta kaksintaistelu pitää järjestää kahden parhaan välillä, voisivatko he laulaa esim. tangosävellyskilpailun kaksi parasta tangoa, ettei tulisi niin paljon saman laulun toistoa? Tuomariston luulisi kuitenkin osaavan päättää voittajan muutenkin (ja erityisesti koko kilpailu-urakan perusteella) kuin vertailemalla kahta saman laulun esitystä.

Ehkä tuo riittää Tangomarkkinoista. Tämän illan Iskelmä-Finlandiasta ei ole esittää niin perusteellista analyysiä - varsinkaan kun en ole edes vielä nähnyt koko lähetystä - mutta voittajan sentään kuulin. Palkintohan on tunnetusti ainoastaan yhden ihmisen mielipide, ja itse olisin suonut voiton Finlandersille. Jo pelkästään monipuolisemman musiikin ja pidemmän uran ansiosta kuin Charles Plogmanilla. No, en ole kyllä enää vähään aikaan kuunnellut niin aktiivisesti Iskelmäradiota, että Plogmanin siirtyminen siellä voimasoittoon haittaisi. Ehdokkaat sentään onneksi olivat tänä vuonna vähän paremmin iskelmägenreen sopivia kuin viime vuonna.

P.S. Miten voi olla mahdollista, ettei vieläkin itsensä jonkinasteiseksi Arja Koriseva -faniksi itsensä luokitteleva allekirjoittanut ole vieläkään kuullut uutta Yövaras-sinkkua [EDIT 24.7.: Sinkun nimi onkin aivain tuotannon viime metreillä muuttunut muotoon Yövieras] eikä ole aikeissa mennä Heinolaan Piukat Paikat -musikaaliin? Ulkonäöltään uuden uutukaiset sivut on sentään tullut bongattua ja lippu 20-vuotisjuhlakonserttiin hankittua. Ja jos vaikka Valasrantaan elokuun lopulla, kun nyt vieläkin on se kesälavakausi avaamatta... Sitten kun joku vielä saisi taottua päähäni sen tosiasian, että tässä on todellakin fanitettu jo se 20 vuotta.

Päivän nopeat

Tämä sitä leffaa muistellessa, jonka taas viikonloppuna katsoin:


Catherine Deneuve & Nino Castelnuovo, Cherbourgin sateenvarjot. Ah niin ihanan traagista! On muuten yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvasävelmistä ikinä. Sekin haave on jo täyttynyt, että olen päässyt Cherbourgiin ihastelemaan elokuvan maisemia.

Tämä sen levyn kunniaksi, jonka eilen ostin: Resta in ascolto. Jumittui nyt tuo Laura Pausini -vaihe päälle vähän pitemmäksi aikaa =) Italialais-espanjankielinen versio tästä hienosta Vivimi-kappaleesta:


Ja vielä bonus: Tähänkin teemaan liittyvän levyn ostin eilen, nimittäin Jari Sillanpään Al Ritmo Latinon. Kyseistä kappaletta ei levyllä kyllä ole, mutta muita hyviä espanjankielisiä ja muutama suomenkielinenkin sen sijaan. Ainut ongelma on se, että kun olen niin paljon muuta espanjankielistä musiikkia kuunnellut, vähän tökkää korvaan tuo suomalainen aksentti (sanoo lingvisti - enpä usko että monia muita tämä mitenkään häiritsisi...) Hyvä levy on myös Varastetut helmet, jolta tuo Granada löytyy.

P.S. En muuten uskalla luvata hirveän montaa postausta seuraavan kuukauden aikana (jos yhtään) - sen verran kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa, että bloggaamiseen tuskin jää aikaa.

"Hoy, 2 de junio no es un día más..."

Tekisi kyllä mieli päivittää tätä blogia useammin, mutta aina ei vaan keksi mitään uutta kiinnostavaa musiikkiaiheista juttua. Nyt tuli kuitenkin hyvä tilaisuus, jatkoksi näille tietystä päivästä kertoville kappaleille. Täytyy kyllä tunnustaa, etten varmaan olisi edes muistanut tätä, ellei Facebookissa olisi ollut vihjettä. =) Merchestä en olekaan laittanut vähään aikaan mitään! Ensimmäinen Etelä-Amerikan kiertue oli hurja menestys - kuinkas muuten ;-) Tämä video on muutaman vuoden takaa, silloin kun Merche oli vielä blondi. Vähän surullinen laulu - onneksi itse olen iloisemmalla mielellä tänään. Vaikka laulu kertookin ensirakkaudesta ja sen unohtamisen pelkäämisestä, ajattelen tätä kuunnellessa aina niitä muutamia tärkeitä ihmisiä, joita en koskaan tule unohtamaan. Niitä, keiden tunteminen on ollut niin ihanaa, mutta samalla viiltänyt sydäntä.


Merche: No lo olvido

Euroviisut 2009: Finaali

Noni. NYT se sitten tulee. Kaikenkattava raporttini Euroviisuista :D Oli kyllä kiva katsoa viisut yhdessä ystävän kanssa, kun yleensä katseluseurana ei ole ollut ketään tai "ainoastaan" vanhempani. Tai siis toivottavasti kaverillani ei mennyt hermot, kun ilmoitin mielipiteeni joka kappaleesta siinä viiden sekunnin kohdalla... ;-)

Heti kärkeen oma suosikkibiisini: Viro. Mahtava!!! Ihanan tunnelmallinen ja erilaisuudellaan positiivisesti erottuva kappale! Jos kerta viulistin piti tänä vuonna voittaa, niin olisi sitten edes ollut tämä.


Viron kappaleesta olen tainnut tykätä näin paljon viimeksi edellisissä Oslon kisoissa vuonna 1996. Nostalgiaa...

Täältä katsomaan kaikki muut tämän vuoden finaalikappaleet, tosin esikatseluvideo-versioina.

Katsoin tänään tuon finaalin uudestaan, ja siellä oli oikeastaan yllättävän paljon hyviä, tai ainakin ihan siedettäviä kappaleita. Enemmän kuin positiivista oli se, että vitsiviisut loistivat poissaolollaan. Mahtoikohan tähän vaikuttaa asiantuntijaraatien antamat 50% äänistä?

Viron jälkeen suosikkini olivat seuraavat:

2. Islanti: Yohanna - Is It True? Ei mikään yllätys, tästä genrestä kun tykkäilen muutenkin :D Hienoa, että sijoittui toiseksi myös varsinaisessa kisassa!
3. Azerbaidzan: AySel & Arash - Always. Kyllä tämä ainakin mut saisi tanssimaan ja laulajistakin tykkäsin.
4. Portugali: Flor-de-lis - Todas As Ruas Do Amor. Yleensä saatan vierastaa näitä kansanlauluja, mutta tämä upposi! Plussaa portugalin kielestä ja mielettömän hienosta haitarista :D
5. Iso-Britannia: Jade Ewen - My Time. Ei ehkä ihan niin hieno Andrew Lloyd Webberin sävellys kuin olisin odottanut, mutta pääsi silti TOP 5:eeni.
6. Israel: Noa & Mira Awad - There Must Be Another Way. Tykkäsin erityisesti laulun viestistä ja laulajien hyvästä stemmalaulusta, vaikka melodia vähän toistikin itseään.
7. Liettua: Sasha Son - Love. Jotenkin positiivisen erilainen, ei kylläkään hirveän mieleenpainuva.
8. Espanja: Soraya - La noche es para mi. Kyllä - käänsin taas takkini enkä ollutkaan ehtinyt kyllästyä tähän. Hiukkasen ärsyttävä laulaja, mutta sai silti tanssijalan vipattamaan (mikä on ehkä vähän noloa myöntää :D)
9. Suomi: Waldo's People - Lose Control. Eipähän tätä ainakaan tarvinnut hävetä niin paljon kuin viimevuotista... Ihan hyvä veto, jo finaaliin pääsy oli voitto. Eikä sitten mitään hyötyä siitä toiseksi viimeisestä esiintymisnumerosta... *mutinaa*
10. Ruotsi: Malena Ernman - La Voix. Melodifestivalen-esitys tyylikkäine miestanssijoineen oli mielestäni parempi! Ei kyllä ollut finaalissa toista samanlaista kappaletta kuin tämä, joten olisi ansainnut paremman kuin 21. sijan.
11. Norja: Alexander Rybak - Fairytale. En missään vaiheessa ymmärtänyt tämän hehkutusta, ja ääntenlasku taisi olla tylsin sitten Lordin. Kai se poitsu ihan söpösti hymyilee, tai jotain. Ja kiva, että Norja sai kisat! Aloin kyllä sietää tätä kappaletta sitä enemmän, mitä useammin sitä kuulin, ja erityisesti taustalaulajien osuuksista tykkäsin.
12. Albania: Kejsi Tola - Carry Me In Your Dreams. En kyllä muistanut tätä ollenkaan esikatseluista, mutta kertosäe oli hyvä!

Suurimpia inhokkejani olivat

1. Venäjä: Anastasija Prihodko - Mamo. Yksi sana: Masentava.
2. Ukraina: Svetlana Loboda - Be My Valentine. Ärsyttävä, sekava, levoton.
3. Turkki: Hadise - Düm tek tek. Rasittava! Kyllä nyt koreografiassa täytyisi muutakin olla kuin takapuolenkeikutusta, ja lisäksi aivan täysi kopio Turkin aiempien vuosien kappaleista.
4. Saksa: Alex Swings Oscar Sings - Miss Kiss Kiss Bang. Huono kappale ja myös liikaa ulkomusiikillisiin avuihin luottava esitys, näin siististi sanottuna.
5. Armenia: Inga & Anush - Jan Jan. Liian outo lavaesitys ja junnaava kappale.
6. Moldova: Nelly Ciobanu - Hora din Moldova. Portugali oli hyvä esimerkki toimivasta kansanlaulusta, tämä ei todellakaan.
7. Ranska: Patricia Kaas - Et s'il fallait le faire. Kun en tykkää artistista niin en tykkää. Oli sitä alkuperäistä yli neljän minuutin versiota sentään osattu piristää ja tiivistää ihan hiukan siihen vaadittuun kolmeen minuuttiin, mutta unettavaksi ja omituiseksi se jäi silti.

Kategoriaan "turhat" kuuluivat tällä kertaa
- Romania: Elena - The Balkan Girls. Turhien ja inhokkikategorian rajamailla. Jokseenkin rasittava.
- Kroatia: Igor Cukrov & Andrea - Lijepa Tena. Tämä nyt on niiiiiiiin monta kertaa viisuissa kuultu.
- Kreikka: Sakis Rouvas - This Is Our Night. Vetihän tuo ehkä näyttävän shown, mutta kappale oli tylsä.
- Bosnia-Hertsegovina: Regina - Bistra Voda. Kappale oli aika hieno, mutta sittenkin se punalippujen heiluttelu häiritsi liikaa...
- Malta: Chiara - What If We. Kolmatta kertaa sama täti ja täysin samanlainen balladi. Eiköhän jo ala riittää.
- Tanska: Brinck - Believe Again. Tanskalta on ennenkin tullut näitä täydellisen yhdentekeviä poppisbiisejä. Ei mitään sanottavaa.

Se sitten niistä viisuista. Jäädään innolla odottamaan, minkälaiset kisat Norja saa järjestettyä. Tulipa muuten mieleeni, että jos Suomi päättäisi ensi vuonna kokeilla samaa reseptiä kuin Norja tänä vuonna, mehän lähetettäisiin sinne Geir Rönning. Voi, toivottavasti eiiiiiiiiii....!

Primavera in anticipo

Olin viikonlopun reissussa, jonka varsinaisesta syystä tähän Euroviisupostausten väliin. Finaali"analyysikin" on tulossa, kunhan inspiroidun. Viisut tuli toki katsottua, mutta sunnuntai-illan konsertti käänsi ajatukset aika tehokkaasti Euroopan "nykymusiikin tilasta" (ja hah!) Italian suuntaan. Laura Pausinista olen tykkäillyt paljon vuosien varrella, mutta oikeastaan vasta tämän kevään yhteensattumat aiheuttivat sen, että nyt tykkäilen entistäkin enemmän! Eipä siihen tarvittu kuin 1) yhden kaverin hehkutus, miten loistava liveartisti on kyseessä, 2) lyhyt kärvistely, kun toinen kaveri kertoi olevansa menossa konserttiin ja 3) onnekas sattuma: kolmannen kaverin kanssa tuli puheeksi se, että hänkin oli menossa ja oli vielä varannut ylimääräisiä lippuja. Ja niinpä sitten tuli koettua aivan mielettömän hieno konsertti!! Laulujen sovitukset olivat jonkun verran rokimpia kuin olin odottanut, mutta se oikeastaan vaan lisäsi sitä mahtavaa livetunnelmaa. Pääpaino oli tietysti uusimman levyn Primavera in anticipo biiseissä, mutta yllättävän paljon vanhempia tuttuja kappaleitakin iltaan mahtui. Erittäin sympaattinen laulaja, joka jutteli kaikkea hauskaa kappaleiden välissä. Puoliksi englanniksi ja puoliksi italiaksi, jonkun verran sitä italiaakin sentään onneksi ymmärsin - ja loput kysyin konsertin jälkeen vieressä istuneelta sujuvasti italiaa puhuvalta ystävältäni. Hauskin yllätys oli ehdottomasti se, kun alettiin laulamaan illan artistille "Tanti auguri a te" eli "Paljon onnea vaan". Luulen muistavani monta vuotta eteenpäin Laura Pausinin syntymäpäivän! :D Ilmeisesti ihan päivän päälle ei päästy onnittelemaan, koska varsinainen synttäri oli ollut päivää ennen, mutta hyvä näinkin. Oletettavasti kemut jatkuivat konsertin jälkeen... Niin mutta tärkeintähän on itse musiikki:


Samassa klipissä kaksi loistavaa kappaletta Io canto ja Gente



Vaikuttava konsertin avauskappale ja yksi uuden levyn suosikeistani Invece no



Ja tietysti vielä konsertin ja levyn nimikappale Primavera in anticipo

Jälleen kerran tähän voisi laittaa vaikka minkä kappaleen suosikeistani, mutta riittäköön nuo tällä kertaa.