Missään omistamassani musiikkisoittimessa ei kyllä soi vieläkään mikään muu kuin La Oreja de Van Gogh ja Merche, joten senkin takiakin on ollut vähän hiljaista tässä blogissa. Lauantaina olin kuitenkin taas tanssimassa, ja musiikki ainakin oli loistavaa, jos muuten olikin vähän tahmea ilta. Anne Mattilasta tykkäilin ennen niinkin paljon, että paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki levyt löytyy hyllystä, mutta viime aikoina on ollut pakko saada (ostaa...) niin monia muita hyviä levyjä, että Annen tavalliset levyt - Carpenters-covereita sisältävää kokoelmaa On siitä aikaa, kun radiota kuunneltiin lukuunottamatta - eivät ole sille listalle mahtuneet. Tietysti jos voitan lotossa tai vaikka joulupukki tuo tuon uuden Kaikki muu voi mennä -levyn (linkistä kuuntelemaan näytteitä), en pistä pahakseni =) Sen verran hyvä on esimerkiksi radioissakin hyvin soinut Viilenee-kappale, sekä Kauan sitten luotasi pakenin, jonka kuulin ensimmäistä kertaa lauantaina ja jonka tekstiin tykästyin kovasti. Hauskana kuriositeettinä keikasta vielä sellainen tarina, että vierailevana rumpalina parissa kappaleessa soitti Annen pikkuveli Arttu, n. 10 v. Kun Anne sitten kysyi biisien jälkeen Artulta, kenen rumpaliksi tämä tahtoisi alkaa, oli vastaus kuulemma "Annelin". Anne itse ei tainnut oikein tykätä tästä vastauksesta, heh! ;-D
Mars mars kaikki Tubeen kuuntelemaan Hei postimiestä - äänessä kaikki neljä laulavaa siskosta: Anne, Anneli, Anniina ja Anitta.
Viikko sitten vietin lauantai-iltaa pitkästä aikaa (sitten viime kesän) tansseissa, joiden solistina oli Arja Koriseva. Jos tätä joku sellainen lukee, joka ei asiaa vielä tiedä, kerrottakoon, että kyseessähän on siis ylivoimaisesti suurin esikuvani kautta aikojen - joskin nykyisellään taidan jo vähän olla kasvanut siitä fanittamisesta ulos. Vieläkin on kyllä kiva käydä moikkaamassa Arjaa silloin kun hän sopivasti lähistölle tulee esiintymään, ja konsertit, tanssit, musikaalit, kaikki kelpaa. Musikaalia varten voi toisinaan reissata pitemmällekin :D Kirjanpidon mukaan melkein 70 käymästäni keikasta yli puolet on olleet tanssikeikkoja, joten ei kyllä mikään ihme, että muutamat kappaleet tursuu jo ulos korvistakin. Mutta, kahdenkymmenenkin fanitusvuoden jälkeen on todettava, että kyllä niitä hyviäkin biisejä seteistä löytyy! Valasrannassa kuultiin sellaisiakin vanhoja klassikoita kuin Rakkauden vanki, Kun minuun kosketat (tietenkin, kun illan toisena artistina oli alkuperäinen duettokumppani Ari Klem) ja Enkelin silmin (aina vaan tuo yhtä hyvän fiiliksen). Marraskuussa saadaan pitkästä aikaa levyllinen ihan uutta Arjan musiikkia, joten maistiaisina tulevasta kuultiin Yövieras ja Elämä teki mulle tän. Sanoja en niin paljon kuunnellut, mutta melodioista ja rytmeistä tykkäilin kovasti! Ja parastahan Arjan keikoissa on aina se, että taatusti tietää artistin vetävän täysillä ja antavan kaikkensa.
Eipä muuta kuin kuun loppua ja 20-vuotisjuhlakonserttia odotellessa! Tällainen kylmät väreet ainakin allekirjoittaneelle aiheuttanut esitys kuultiin 10 vuotta sitten juhlakonsertissa:
Ehdottomasti Arjan parhaita tulkintoja kautta aikojen! Kiitokset myös videon lataajalle.
Lisää tuuletuksia! Kyllä se on sitten kiva vihdoin omistaa MerchenDiscografía completa! (Kuva täällä.) Jo kaksi päivää se on soinut repeatilla tietokoneessa, stereoissa tai puhelimessa eikä loppua näy (...no jos ihan rehellisiä ollaan, niin tietysti vähän La Orejaa väliin...). Ihan muutamaa Merchen ensimmäisen Mi sueño -levyn kappaletta lukuunottamatta tunsin kaikki laulut jo hyvin etukäteen, joten tiesin, että rahoille tulee vastinetta ja paljon. Kaikkien neljän julkaistun levyn lisäksi paketti sisältää siis harvinaisempia demoja sisältävän CD:n sekä DVD:n, jossa on musiikkivideoita ja muutama haastattelupätkä sekä valokuvia. Esimerkiksi tämä ihana Cal y arena'n akustinen versio siltä löytyy (alkaa kohdasta 3:40):
Ja tämän olen maininnut ennenkin, mutta yhtä coveria lukuunottamatta kaikki laulut ovat siis Merchen itsensä tekemiä. Tähänkinblogiinolenjo niin paljon Merchen lauluja laittanut, ettei äkkiseltään tule mieleen yhtään tiettyä, jonka vielä haluaisin laittaa, paitsi tuo David Bisbalin Dígale-alkuperäiskappaleesta tehty versio.
Melkein sanoisin, että koko loppuvuonna ei kyllä tarvitse enää uusia levyjä ostaa, mutta siinäkin on pari muttaa: 1) Lokakuun Tukholman reissu (sen nyt tietää, mitä tapahtuu kun allekirjoittanut pääsee ruotsinkielistä pop-musiikkia myyvään kauppaan...) ja 2) Arjan lokakuussa ilmestyvä uusi levy.
P.S. En ollut uskoa korviani, kun La Oreja de Van Goghin levy, juuri tuo viime viikolla saamani A las cinco en el Astoria, soi tänään Stockalla ilmeisesti Barcelona-teemakampanjan kunniaksi. Olin kuunnellut levyä juuri ennen kotoa lähtöä ja olin jo ihan varma, että biisit soivat niin kovaa omassa päässäni, mutta kyllä ne kuitenkin siellä tavaratalon käytävillä kaikuivat. Saako sitä levyä muka Suomestakin?!?
Nytseonviimein minun! Tilaamani La Oreja de Van Goghin levy A las cinco en el Astoria tuli tänään. Merchen discografiaa täytyy odottaa ainakin huomiseen tai ensi viikkoon, mutta ei haittaa :D Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olisi tullut niin hyvät fiilikset ja toisaalta kylmät väreet uutta levyostostani kuunnellessa. Ehdottomasti yksi parhaista pop-levyistä IKINÄ.
Kun nyt Jueves, El último vals ja Europa VII on jo tullut tähänkin blogiin laitettua, tässäpä yksi uusista suosikkikappaleistani levyltä, Flores en la orilla. Ai miksikö tykkään siitä niin paljon? Olisikohan mitään tekemistä sen kanssa, että on ihan selvä cha cha...?!? =)
Ai niin, ja piti vielä mainita, kun kukaan ei varmaan sitä vielä tiennyt, että Leire Martínez on aivan huikean symppis laulaja. Tämä seuraava video nyt tulee tähän ihan omaksi nauruterapiakseni, juuri mitään en tuosta baskinkielestä ymmärrä mutta niin jännältä se vaan kuulostaa. "Vai vai" :D Kukahan ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi kääntämään sen suomeksi? ;)
Tässä vielä sitä Leiren karismaa Inmortal-laulun muodossa. Uppoaa muuten päähän kuin häkä ja kestää ainakin miljoona kuuntelua!
*SPOILER ALERT* Jos et halua tietää Serranon perhe -sarjan tai varsinkaan sen viimeisen jakson tärkeimmistä tapahtumista, älä lue.
Tämän postauksen lisääminen blogiin on ollut mielessä jo useamman viikon ajan, mutta niin vaan en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin tänään, kun koko sarja loppui - nimittäin Serranon perhe. Maailman ihanin espanjalainen sarja ainakin heti Hospital Central'in jälkeen, ja nyt siitä on kaikki jaksot nähty eikä uusia tule. Varsinkin ensimmäisillä kausilla sai nauraa ihan maha kippurassa hahmojen toilailuille, mutta sille vaan ei voi mitään, että viimeisiä jaksoja kohden sarja alkoi auttamatta toistaa itseään. Parhaita aikoja sarjassa elettiin mielessäni silloin, kun Marcos (Fran Perea) ja Evakin (Verónica Sánchez) vielä olivat mukana. Guille ja Teté (Victor Elías & Natalia Sánchez) toki ovat söpö pari myös, samoin Áfri & Raúl (Alexandra Jiménez & Alejo Sauras) - jotka kummatkin sentään päätyivät lopussa yhteen. Lucían kuolema oli järkytys, jonka jälkeen sarja ei enää ollut entisensä. Loppuaikojen lempihahmojani olivat ehdottomasti Elena - Médico de familia'sta tuttu Lydia Bosch (castingin neronleimaus oli palkata hänet Lucían eli Belén Ruedan siskoksi; näyttelijät kun muistuttavat erittäin paljon toisiaan!) sekä Celia (Jaydy Michel). Tuo juonikuvio, mihin sarja loppui, oli sitä vastoin neronleimauksesta kaukana. Yllättävä se toki oli, mutta ÄRSYTTÄÄ, kun hahmoja pistetään käyttäytymään sillä tavoin, mitä ne eivät koskaan tekisi. Diego ei hyppää sillalta ja piste. Enkä kyllä siitäkään tykännyt, että yhtäkkiä mukamas oltiinkin siinä hetkessä, mistä sarja alkoi. Se nyt vaan ei ollut mitenkään uskottavaa, kun 146 yli tunnin mittaiseen jaksoon kuitenkin mahtui niin kutkuttavia juonenkäänteitä, ettei niitä pyyhitä pois edes tuollaisella juonikuviolla.
Ettei nyt aivan off-topiciksi menisi, kun kyse on kuitenkin musiikkiblogista, niin se täytyy tietenkin lisätä, että sarjassa oli paljon loistavaa musiikkia. Tunnari tietysti listan kärjessä:
Tässä Fran Perean La chica de la habitación de al lado-videossa vierailee Verónica Sánchez:
Tässäpä lopputekstit siitä jaksosta, joka oli kyllä niin surullinen, ettei minkään sarjan mikään jakso pitkään aikaan (musiikkina El Sueño de MorfeonUn túnel entre tú y yo):
Eikä tämä viimeisen kauden lopputekstien biisi, Michel Gurfin (esitti sarjassa Celian veljeä Gaelia) Pa quererte un poquito más sekään hassumpi ole.
Jos Serranoista joskus tulee saman tyylinen kaikki kaudet sisältävä DVD-paketti kuin Frendeistä "The One With All The Ten Seasons", sen haluan. Ainakin jos rahatilanne antaa myöten...
Voi kunpa nyt kusti polkisi oikein nopeasti ja saisin nuo tilaamani Merchen Discografia completa'n ja LOVG:n levyn A las cinco en el Astoria pian!! On asioita, joita on yksinkertaisesti Pakko Saada. (öhhh, tai ostaa...)
Kävin tänään kirjastossa, enkä todellakaan tiedä, miksi en tee sitä useammin. Pikaisellakin vilkaisulla löytyi nimittäin Ella baila sola -bändin samanniminen levy, joka oli tietenkin ihan pakko lainata. En tiennyt yhtyeestä oikeastaan mitään etukäteen, mutta netissä kuulemiini muutamiin biiseihin olin tykästynyt kovasti. Suht rauhallisia, kitaravoittoisesti säestettyjä kauniita lauluja, joukossa reippaampia poppiskappaleita. Googlettamalla sitten selvisi, että duoon on kuuluneet Marta Botía ja Marilia Casares ja se on ollut toiminnassa vuosina 1996-2001. Levyjä ei ilmestynyt kuin kolme ("Ella baila sola", "E.B.S." ja "Marta & Marilia") + kokoelmia.
Suosikkini kyseiseltä levyltä on ehdottomasti tämä Por tí:
Niin ja Lo echamos a suertes:
Ainoastaan sitä ihmettelen, että onko siitä viime vuosituhannen lopustakin jo niin pitkä aika, että nuo videot näyttävät noin vanhanaikaisilta?!?
Viikonloppuna näin pitkästä aikaa Helsingissä asuvaa hyvää ystävääni. Ei luulisi Helsingin ja Turunkaan välinen etäisyys niin ylivoimainen olevan, ettei pystyttäisi näkemään useammin, muttakun eipysty ja eiehdi ja eijaksa ja eitulelähdettyä ja sitä rataa. Oli kuitenkin taas niin ihanat pari päivää, että ehdottomasti täytyisi pystyä ja jaksaa ja ehtiä useammin!
Tässä maistiainen niiden parin päivän aikana kuunnellusta musiikista. Slumdog Millionaire'n näin jo toukokuussa, mutta niin vaan se jäi mieleen yhtenä vaikuttavimmista elokuvakokemuksista.
Jai ho'takin enemmän kuunneltiin Happoradion biisiä Puhu äänellä jonka kuulen. Eipä ole suomenkielisiä bändejä tullut kuunneltua Ultra Brata ja Scandinavian Music Groupia lukuunottamatta, mutta tuosta laulusta pidän paljon!
Ja tässä vielä viikonlopun tunnelmaa parin kuvan muodossa:
Onpa ollut taas tämäkin blogi kesälomalla vähän luvattoman pitkän ajan. Nyt tuli mieleen painavaa sanottavaa parista asiasta, nimittäin Tangomarkkinoista ja Iskelmä-Finlandiasta.
1) Yhden kuninkaallisen valinta. Kuninkaallisia tosiaan on jo paljon enemmän kuin suurin osa kansasta pystyy ulkomuistista luettelemaan, joten siinä mielessä kannatan tätä tänä vuonna lanseerattua vain yhden kuninkaallisen valintaa. Pitkän aikavälin tähtäimellä veikkaan sen kuitenkin johtavan siihen, että miehet voittavat useammin kuin naiset, mikä ei sitten ole mitenkään päin reilua. Kärjistetysti väitän, että jatkossa naisen on oltava erittäin hyvä ja miehen vain hyvä voittaakseen tangokuninkaallisen tittelin. Toivottavasti seuraavat viisi tai kymmenen vuotta todistavat sen, että olen väärässä...
2) Modernit tangot. Näitähän kuultiin tänä vuonna finaalissa, eli esim. Lauri Tähkää ja muuta iskelmää tangoksi sovitettuna. Mielestäni tämä finaalin osio ei toiminut ollenkaan. Lähes jokaista kappaletta kuunnellessa tuli sellainen olo, että tämä nyt vaan ei ole tango ja se siitä. Kun on niin paljon hienoja tangoja, sellaisiakin, joita ei joka vuosi kuulla tangolaulukilpailussa, niin miksi niitä pitää väkisin vääntää sellaisista lauluista, joissa tangoon ei ole aineksia? Ideana tällainen genreillä leikittely kuulostaa kyllä kieltämättä hyvältä, mutta sen toimimiseksi täytyisi valita sovitettavaksi paremmin tangoiksi sopivia, dramaattisia ja melodisia kappaleita.
3) Vapaavalintaiset kappaleet. Tästä osiosta ehdotonta plussaa, koska Tangomarkkinoiden voittajan äänen pitää taipua niin paljon muuhunkin kuin tangoon. Tango kun vain on niin pieni (tosin tietysti hieno) osa tanssilavojenkaan musiikista. Omavalintainen kappale kertoo myös paljon artistin persoonasta ja parhaimmillaan antaa vihjeen monipuolisuudesta (tai sen puutteesta). Mielenkiintoisimpia valintoja tänä vuonna oli Anni Parkkilan versio Nightwishin Eva'sta, nostan hattua!
4) Televisioinnin siirtyminen Ylelle. Kukapa niitä mainostaukoja kaipaisi, joten plussaa tästäkin. Mutta on se kumma ettei Yleisradion kokoisesta talosta näytä löytyvän kuin yksi ainoa miespuolinen musiikkitapahtumien juontaja. Janne Porkasta päästiin, mutta Peltsi saatiin tilalle. Ei kovin kummoinen vaihtokauppa. Se oli kyllä hienoa, että Yle antoi tapahtumalle paljon tilaa kanavillaan sekä televisiossa että radiossa.
5) Tangolaulukilpailun tämän vuoden parhaat. Makuasioistahan voidaan tietysti olla montaa mieltä ja varmasti tuomaristo on valintansa tarkkaan punninnut, mutta eivätpä olleet sen paremmin Amadeus Lundberg kuin Kaija Lustilakaan omien suosikkieni joukossa. Lauantain finaaliin päässeistä Marko Maunukselan olisin halunnut voittavan, ja muut suosikkini putosivat jo Turun karsinnassa tai Seinäjoella torstaina.
6) Lundbergin ja Lustilan kaksintaistelu. Idolsista tuttu kuvio, eli molemmat lauloivat saman tangon Onnemme kyyneleet, minkä jälkeen Lundberg kruunattiin voittajaksi ja kas kummaa - lauloi vielä saman kappaleen uudestaan. Ihan hieno tango, mutta kolmannella peräkkäisellä kerralla (ellei jo toisellakin) alkoi kyllä jo toistaa itseään. Jos kerta kaksintaistelu pitää järjestää kahden parhaan välillä, voisivatko he laulaa esim. tangosävellyskilpailun kaksi parasta tangoa, ettei tulisi niin paljon saman laulun toistoa? Tuomariston luulisi kuitenkin osaavan päättää voittajan muutenkin (ja erityisesti koko kilpailu-urakan perusteella) kuin vertailemalla kahta saman laulun esitystä.
Ehkä tuo riittää Tangomarkkinoista. Tämän illan Iskelmä-Finlandiasta ei ole esittää niin perusteellista analyysiä - varsinkaan kun en ole edes vielä nähnyt koko lähetystä - mutta voittajan sentään kuulin. Palkintohan on tunnetusti ainoastaan yhden ihmisen mielipide, ja itse olisin suonut voiton Finlandersille. Jo pelkästään monipuolisemman musiikin ja pidemmän uran ansiosta kuin Charles Plogmanilla. No, en ole kyllä enää vähään aikaan kuunnellut niin aktiivisesti Iskelmäradiota, että Plogmanin siirtyminen siellä voimasoittoon haittaisi. Ehdokkaat sentään onneksi olivat tänä vuonna vähän paremmin iskelmägenreen sopivia kuin viime vuonna.
P.S. Miten voi olla mahdollista, ettei vieläkin itsensä jonkinasteiseksi Arja Koriseva -faniksi itsensä luokitteleva allekirjoittanut ole vieläkään kuullut uutta Yövaras-sinkkua [EDIT 24.7.: Sinkun nimi onkin aivain tuotannon viime metreillä muuttunut muotoonYövieras] eikä ole aikeissa mennä Heinolaan Piukat Paikat -musikaaliin? Ulkonäöltään uuden uutukaiset sivut on sentään tullut bongattua ja lippu 20-vuotisjuhlakonserttiin hankittua. Ja jos vaikka Valasrantaan elokuun lopulla, kun nyt vieläkin on se kesälavakausi avaamatta... Sitten kun joku vielä saisi taottua päähäni sen tosiasian, että tässä on todellakin fanitettu jo se 20 vuotta.
"Por eso esperaba con la carita empapada a que llegaras con rosas, mil rosas para mí, porque ya sabes que me encantan esas cosas que no importa si es muy tonto, soy así. Y aún me parece mentira que se escape mi vida imaginando que vuelves a pasarte por aquí donde los viernes cada tarde, como siempre la esperanza dice "quieta, hoy quizas sí..."
"Who can live without it? /
I ask in all honesty /
What would life be? /
Without a song or a dance what are we? /
So I say thank you for the music /
for giving it to me"
"Lainasin" nimeni yhden suosikkibändini, La Oreja de Van Goghin, samannimisestä kappaleesta - muñeca de trapo'han siis tarkoittaa räsynukkea. Biisin sanat Video
