Musiikkivuosi 2009

Joulukin jo oli ja meni ja pukki toi Suuren musikaalikirjan... :D Kun nyt tässä vuosi on kääntymässä uudeksi, niin tuntuu olevan tapana siellä sun täällä vetää yhteen kulunutta vuotta. Keksin tämän idean jo eilen illalla, enkä millään meinannut saada unta, kun suunnittelin näitä kivoja listojani! Eli tässä se tulee - Muñeca de Trapo'n musiikkivuosi 2009 pähkinänkuoressa. Tarkennuksena vielä, etten puhu tässä välttämättä vuonna 2009 julkaistuista levyistä tai kappaleista, vaan niistä joita tänä vuonna itse kuuntelin.

1. Vuoden uusi löytö: Merche

Helmikuussa kuulin ensimmäistä kertaa Eras tu'n ja se oli kyllä rakkautta ensikuulemalta. Kätevästi juuri edellisen vuoden lopulla ilmestynyt Discografia completa löysi tiensä Espanjasta levyhyllyyni, joten ei tarvinnut alkaa metsästellä eri levyjä eri paikoista. Tähän näytteeksi jouluaattona tv:stä tullut ohjelmapätkä, jossa Merche tulkitsee hiljattain menehtyneen Nino Bravon kappaleen Mi gran amor.



Myös kärkisijoilla: Leire Martínez, Girls Aloud

2. Vuoden paras hankkimani CD:
La Oreja de Van Gogh - A las cinco en el Astoria

Ei tälle tarvita kuin yksi perustelu: tasan ainut tämän vuoden aikana ostamani levy, jonka ensikuuntelulla meni kylmät väreet. Jokaisesta kappaleesta tykkään ihan hurjasti enkä kyllästy niihin sitten millään. Ei olisi etukäteen uskonut, mutta niin vaan kävi, että laulusolisti Amaian vaihtuessa Leireen bändi parani entisestään - ja paljon.

Myös kärkisijoilla: Merche - Necesito libertad, Cal y arena

3. Vuoden paras hankkimani suomenkielinen CD:
Jari Sillanpää - Albumi

Niin vaan kävi, että Jari Sillanpää vei tässä pisimmän korren, vaikka Arjakin julkaisi uutta materiaalia tänä vuonna. Albumi -CD:n (linkistä kuuntelemaan näytteet biiseistä) tasosta kertoo paljolti se, ettei sitä kuunnellessa tarvitse skipata yhtään kappaletta yli, mikä on hyvin harvinaista viime vuosina hankkimissani iskelmälevyissä. Lisäksi Taivas tietää-, Valvon- tai Jos hämmentyisin -laulujen tyyliset balladit koskettavat jokaisella kuuntelukerralla, ja Oon kuka oon -teksti nyt vaan yksinkertaisesti kertoo minusta.

Myös kärkisijoilla:
Anna Eriksson - Ihode
Anne Mattila - On siitä aikaa, kun radiota kuunneltiin

4. Vuoden paras konsertti:
Laura Pausini - Primavera in Anticipo

Ihan mielettömän karismaattinen live-esiintyjä ja sympaattiselta vaikuttava tähti, kuten konsertin jälkeisessä postauksessakin totesin. Jos kerta Tampere-talon salissa tunnelma oli katossa, mikä olisikaan ollut fiilis hallikonsertissa...

5. Vuoden paras kappale: La Oreja de Van Gogh - Jueves

Perustelut ja laulun video löytyvät täältä.

Myös kärkisijoilla:
Merche - Angeles, Le deseo (ja niin monet muut!)
Nolwenn Leroy - Endormie
Arja Koriseva - Entä huomenna
Jari Sillanpää - Valvon
Laura Pausini: Gente

Tuota listaa kun katselee, niin ihan mahdottoman mukava musiikkivuosi 2009 on takana! Mitähän se 2010 tuokaan tullessaan...

"Même si la vie nous entraîne (ohwo), j'étais comme je suis Nolwenn"

Pitkästä aikaa jotain ranskankielistäkin musiikkia. Kiitos erään ystäväni, sain katsottavakseni Nolwenn Leroy'n Histoires naturelles tour -konsertti-DVD:n muutaman vuoden takaa. Pakko sanoa, että rupesi kyllä Bretagnen Saint-Renanista syntyisin oleva Nolwenn kilpailemaan Natasha St.Pier'in kanssa ranskankielisen suosikkiartistini paikasta ja vahvasti! Ihan MIE-LE-TÖN ääni!! Ensimmäistä kertaa rupesin perehtymään Nolwennin musiikkiin enemmän reilu vuosi sitten, ja ensi-ihastukseni kohde oli kappale Mon ange:



Konsertti-DVD:ltä nousi montakin suosikkikappaletta, mm. Nolwenn Ohwo!:


... ja ehdottomasti Endormie, jonka voisin kuunnella kehtolaulukseni ihan joka ilta:


Bonuksena vielä YouTubesta löytämäni pätkä jostain ranskalaisesta TV-ohjelmasta, jossa Nolwenn laulaa lempioopperastani, Georges Bizet'n Carmenista tutun Habaneran. Kuka muu pop-laulaja pystyy tuollaiseen suoritukseen, kysynpähän vaan...


Mikä parasta, Nolwenn Leroy'n uusi levy Le Cheshire cat & moi ilmestyy ensi maanantaina 7. joulukuuta. Ainakin yksi sinkku, Faut-il, faut-il pas? on jo ulkona. Jos olisi Ranskanmatka tiedossa niin sieltä hankkisin sen satavarmasti - yritän olla sortumatta tilaamaan sitä tänne koto-Suomeen. Saa nähdä, miten käy...

P.S. En suinkaan ole koukussa noihin Facebookin musiikkiaiheisiin testeihin... :D Aiheeseen sopiva tämä tulos (kuvaa klikkaamalla isommaksi):

Minä taistelen!

Niin se vaan on jo joulukuu, enkä ole edes alkanut kuunnella joulumusiikkia vielä. Muina vuosina se on alkanut jo vähintään pari viikkoa aiemmin... Ei vaan jotenkin ole joulufiilistä tuon ainaisen vesisateen takia.

Tämänkään postauksen aihe ei ole joulumusiikki, vaan Arja Korisevan uusi levy Minä taistelen, jonka nyt vihdoin sain pari viikkoa ilmestymisen jälkeen - kiitokset ihanalle siskolleni. Kerta se on ensimmäinenkin, etten hanki Arjan uutta levyä heti, kun se on mahdollista. Mitähän siitä nyt sanoisi... Kuuntelukertoja on takana vasta neljä, joten aika vahvasti ensivaikutelmasta vielä puhun. Vaikuttaa sellaiselta levyltä, joka aukeaa vasta muutaman lisäkuuntelun jälkeen. Arjan levyt on aina olleet erilaisia kuin se tyypillinen perusiskelmähuttu, mutta tällä levyllä ollaan ehkä lähempänä sitä luokitusta kuin ikinä. Veikkaisin sen johtuvan siitä, että paljon muidenkin iskelmäartistien kanssa yhteistyötä tehneet Ilkka Vainio ja Risto Asikainen ovat tämänkin levyn takana ensimmäistä kertaa Arjan levytyshistoriassa. (Tai sitten olen vaan lopullisesti kasvanut ulos siitä täpinäfanittamisen vaiheesta, eikä Arjankaan levyt ole enää Jotain Elämää Suurempaa - mikä on kyllä ehdottomasti positiivinen eikä negatiivinen juttu.)

Ihan ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen vaikutelma oli tasapaksu, mutta mitä enemmän levyä kuuntelen, sitä enemmän alan tykätä biiseistä yksittäin. Ehdottomia suosikkeja ovat Entä huomenna, Elämä tekee tän, Pieni laulu ja Isän silmät. (Täältä kuuntelemaan lyhyet näytteet.) Heti top 4:n takana on mahtipontiset buggit En voi unohtaa (Teemu Harjukarin sävellys!) ja Minä taistelen (pääsisipä niitä tanssailemaan ensi kesänä...) ja muuten vaan hyvä Ei enää koske. Entä huomenna -kappaleeseen rakastuin jo juhlakonsertissa. Siinä toimii yksinkertaisesti kaikki - teksti, johon samaistun vahvasti, sävellys ja Arjan eläytyminen. Elämä tekee tän menee kivasti tanssijalan alle, toimi erittäin hyvin jo kesällä Valasrannassa. Pieni laulu on yksi niitä kappaleita levyllä, jossa on eniten Arjan näköinen teksti: "Hymyjä kun tasku pullottaa / jo ajatuskin siitä naurattaa". Isän silmät edustaa sitä balladiosastoa, mihin sijoittuvia Arjan vahvasti tulkitsemia kappaleita olen aiemmillakin levyillä rakastanut (Aina rakkaus tiensä etsii, Niin monta kertaa, Tää tunne meille jää...) ja joita tällekin olisi saanut tulla vielä lisää. Sen takia varmaan noista Entä huomenna ja Isän silmät -kappaleista niin paljon tykkäänkin, kun ne ovat sieltä rauhallisemmasta päästä. Yövieras ja Tanssi talossa mun ovat tällä hetkellä sellaisia ihan mukavia kappaleita, tosin ensimmäiseen meinaa jo kyllästyä ja toisen kertsissä häiritsee aavistuksen verran täysin sama melodiakulku kuin Eija Kantolan Puolet minua -kappaleessa.

Yhteensä 12 kappaleesta 9 pistin kategoriaan "tykkään", ja ainoastaan kolme (Elämän askeleet, Vapaus on valhe - joiden komppi on sanalla sanoen rasittava - ja Viiden tähden mies - en ihan hulluna tykkää sen tekstistä) kategoriaan "en tykkää". Tämä on kyllä selkeästi parempi kuin keskimäärin iskelmägenren levyissä, yleensä ehkä puolet kappaleista on hyviä ja muut sitten vähän vähemmän hyviä - mutta huonompi kuin viime aikoina ostamani Merchen ja La Oreja de Van Goghin huippuhyvät levyt, mitkä eivät tietenkään sijoitu iskelmägenreen, joten vertailu ei siinä mielessä ole kai ihan paikallaan. Ehkä vaan jotenkin analysoin tätä Arjan uutuutta ihan liikaa, parempi olisi nauttia vaan fiilispohjalta. Suurin osa uuden levyn kappaleista toimineekin paremmin tanssijalalla testattuna, ja kun en ole pitkään aikaan ollut tansseissa, niin ehkä analysoin tätä levyä enemmän kuuntelunäkökulmasta. Se on ehdottomasti plussaa tämän genren levylle, että suurin osa kappaleista on duurissa ja muutenkin positiivisia, Arjan näköisiä tekstejä (nimim. hän, joka ei oikein tykkää Anne Mattilan Rannalla kyynelten meren -kappaleesta: "...ja me itkimme vierekkäin / me kaksi rannalla kyynelten meren / sen eronneet löytää vain voi / aava on lohduton / surun tunteita tuuli soi"). Arjan ääni on jälleen saanut uutta vahvuutta - ja herkkyyttä - haastavien musikaaliroolien myötä; paikoitellen kuulostaa jopa siltä, että kappaleet ovat vähän liian yksinkertaisia hänen laulettavakseen.

Aika näyttää, kuinka kauan tuo levy pysyy aktiivisessa kuuntelussa. Ei tullut Arjan parasta levyä (joka edelleen on mielestäni Kuuntelitko sydäntäs), mutta paremmasta päästä kuitenkin.

So What!

Hupsista, taas on vierähtänyt muutama viikko siitä, kun viimeksi päivitin. Oikea elämä on kerrankin häirinnyt virtuaalielämääni, ja toisekseen nettiyhteyteni hidastui hiljattain niin paljon, etten edes pystynyt selailemaan YouTubea ja miettimään, mitä kivaa musiikkia tänne laittaisin. Nyt on kuitenkin uusi (langaton!) modeemi käytössä ja yhteys paljon nopeampi kuin ennen, joten jospa taas tähän bloggaamiseenkin sen myötä innostuisi enemmän.

Tänään on sitten kaksi aika megaluokan keikkaa Helsingissä. ;-) Ensinnäkin Arja Korisevan Minä taistelen -levyn julkistaminen Freda 51:ssä ja sitten Pink Hartwall Areenalla. Pink'iä en ole sen enempää kuunnellut kuin ne hittibiisit radiosta ja jonkun kerran nähnyt tv:stä, mutta tykkäilen! Vaikuttaa ainakin ihan mielettömän energiseltä lavaesiintyjältä. Elän toivossa saada jälkikäteen raporttia keikalle päässeeltä kaveriltani. Juuri esiintymisen ja tyylinsä puolesta Pink muistuttaakin paljon Linda Bengtzingiä (joka on palailemassa äitiyslomalta takaisin keikkaelämän pariin!) - tosin Linda taipuu enemmän schlager/popin suuntaan ja Pink on rokahtavampi. Taitaa olla myös niin, että ensin oli Pink, jolta Linda sitten tykkäsi ottaa vaikutteita. Laajentaakseni tämän blogin musiikkigenrejä laitankin tähän Pinkin So What -kappaleen, jonka veroista asennebiisiä ei ihan heti tule mieleen. Rock on!

Kirje joulupukille

Taisin tänään keksiä, mitä haluan joululahjaksi. Täytyy vinkata isän suuntaan, hänellä kun on yleensä taipumusta olla yhtä huono lahjojen keksijä kuin minäkin ja kysellä, mitä haluaisin.

Suuri musikaalikirja!

Tuo on kyllä ihan pakko saada, siinä on nuotteja unohtumattomimmista musikaalisävelmistä ja myös tietoa klassikkomusikaaleista. Wouldn't It Be Loverly My Fair Ladysta, All I Ask Of You Phantom of the Operasta, I Don't Know How To Love Him Jesus Christ Superstarista, Nousee päivä, laskee päivä Viulunsoittaja katolla-musikaalista, The Hills Are Alive The Sound of Musicista, Somewhere West Side Storysta, Mamma Mia ym. ym. ym. Sen jälkeen kun lopetin soittotunneilla käymisen on aina tasaisin väliajoin tehnyt mieli uusia nuottikirjoja, ettei ihan leipääntyisi samoihin vanhoihin nuotteihin. Ja nuo musikaalisävelmät on niiiiiiin mun juttu. Tulispa se joulupukki jo pian! ;)

Kaksi kertaa kiellon päälle

Tuli tuossa eilen mieleen, että pakkohan se Rajattoman "Rajaton sings Queen with Lahti Symphony Orchestra" -levy on käydä hakemassa vielä sieltä ihanasta halpojen levyjen kaupasta. Rajattoman vastaava Abba-levy oli saatava muistaakseni jo ilmestymisviikolla, ja on edelleen varmaan Top10:ssä parhaiden omistamieni levyjen listalla. Queenia en ole kuunnellut sen enempää koskaan, mutta Rajaton nyt voisi laulaa vaikka puhelinluettelon ja ostaisin varmaan senkin levyn. Joku päivä kun tässä oikein kilahdan naapurin lähes 24/7-teknojumputukseen, pistän vaikka tämän Bohemian Rhapsodyn soimaan ja nupit kaakkoon:

P.S. Aikamoisia rokkikukkoja nuo kaikki Rajattoman jäsenet, vaikkei ihan heti päällepäin uskoisi. Ja Hannulle ehdottomasti propsit irokeesistä, se on oikeastaan aika söpö... =)

Oikeasti piti vaan pistäytyä nopeasti hakemassa tuo kyseinen levy, mutta tarttuipa mukaan myös Anna Erikssonin Ihode. Kappaleet oli kaikki etukäteen tuttuja (ja siis hyviksi - loistaviksi - havaittuja), mutta omasta levyhyllystä se vielä puuttui. Toistan jälleen kerran itseäni, mutta antaisin aika paljon, jos osaisin noin hyvin laulujen tekstittämisen taidon kuin Anna.

Levyhyllyn täydennystä

Hankin taas hieman levyjä. Mitään muuta en voi puolustuksekseni sanoa, kuin että olivat sentään halpoja, eli kysehän on siinä tapauksessa puhtaasta rahan säästöstä. ;)

1) Scandinavian Music Group: Missä olet Laila?

Tiedetään, tiedetään - Palatkaa Pariisiin! -levykin on ilmestynyt jo ajat sitten, ja Näin minä vihellän matkallani -kokoelmalevykin viime viikolla, mutta täydentelen levyhyllyäni niiden osalta sitten joskus myöhemmin. Tuo Missä olet Laila? -levy on juuri niin leppoisaa ja mukavaa SMG:tä kuin etukäteen toivoinkin - ja laulujen tekstit aina niin ihanan persoonallisia. Vai keneltä muulta suomalaiselta bändiltä voi odottaa kappaletta nimeltä Naurava turskan kallo? Ihan varmasti seuraavalla kerralla, kun en ole saanut jotain hommaa tehdyksi, vetoan Jäämeren kiireisiin: "Kirjoitit kirjeeseen: miten sulla kulta menee? En vastannut, oli niin paljon Jäämeren kiireitä". :D Onhan se ollut tiedossa jo Ultra Bran ajoista lähtien, että Terhi Kokkonen on varsin nerokas.

2) Rajaton: Maa

SMG:n ohella Rajaton on niitä bändejä, joiden kaikki levyt tulee hankittua jossain vaiheessa. Oikein harmittaa, etten muutamaan vuoteen ole ollut Rajattoman konsertissa, ne kun ovat yleensä aivan loistavia. Tällä pari vuotta sitten ilmestyneellä levyllä on mm. Eino Leinon, Katri Valan, Kirsi Kunnaksen ja P.Mustapään tekstejä lauluyhtyeen jäsenten sävellyksinä sekä ilmiömäinen Sibeliuksen Valse triste - tietysti puhtaana a cappella -versiona, niin kuin vain Rajaton sen osaa! Makupaloja: Ikävöi ihminen, Nouse lauluni ja Pakkanen. (Joista kaksi jälkimmäistä ei kyllä tee oikeutta lauluille huonon äänenlaadun takia, paremmat näytteet on nettisivujen musiikkisoittimessa.)

3) Sanna Nielsen: Stronger

Tämä kolahtaa varmaan vasta huomenna postiluukusta, mutta en malta olla hehkuttamatta sitä jo ennakkoon. Jäi sieltä Tukholmanreissulta sen verran kaivertamaan, kun se oli niin kallis siellä tavaratalossa, että tilasin kuin tilasinkin sen sitten netistä paljon halvemmalla. Skånen lahja Ruotsin schlager-genrelle, Sanna Nielsen. Sannan viime vuotista Melodifestivalen-biisiä Empty Room nyt vain ei voi kuulla liian monta kertaa, joten tässä se jälleen kerran:

Englanninkielisiä albumeita ostan suhteessa tosi vähän, mutta tämä kyllä kelpaa! =) Muita hyviä kappaleita levyltä: Magic ja Out of Reach.

Bonus - Musiikkiblogiinhan tämä leffaostoksenikin kuuluu mitä suurimmassa määrin:

Edith Piafin elämäntarina on koskettanut siitä lähtien, kun joskus teini-ikäisenä sain mummilta luettavaksi Simone Berteaut'n elämäkerran Piafista. "Jumalani, kuinka olen elänyt!" on vieläkin yksi vaikuttavimmista lukukokemuksistani ja leffa "Edith Piaf - Pariisin varpunen" yksi ehdottomista suosikeistani.

Päivän yllätys

Arjan uuden levyn kantta pääsee kurkkaamaan täällä. Oma reaktioni oli välitön OHO! On kyllä niin erilainen ja hieno, paljon modernimpi kuin mitä Arjalta on pitkään aikaan nähty. Ainoastaan kampausta olisin miettinyt uusiksi, mutta tuota tyyliä Arja nyt on viime aikoina paljonkin suosinut. Lupaa erittäin hyvää tulevaa levyä ajatellen, kun jo kuullut kappaleet (Yövieras, Elämä tekee tän, Minä taistelen ja neljäs, jonka nimi ei ole tiedossa, mutta jossa lauletaan monesti "Entä huomenna") ovat ihan loistavia, ja kansikin näyttää noin tyylikkäältä. Enää reilu kuukausi kärvistelyä, Minä taistelen -levyn julkaisupäivähän on ainakin näillä näkymin 18.11.

Tukholman tuliaisia

Viikonloppuna toteutui viimein se reissu, mistä olen haaveillut kaikki ne reilut kolme vuotta, kun olen ruotsinkielisestä musiikista tykännyt. Onneksi olen aiemminkin netin kautta pystynyt tilaamaan levyjä, niin ettei tälle Tukholman visiitille ollut kertynyt ihan mahdotonta ostoslistaa. Niin ihmeellistä kuin se onkin, palasin sieltä ainoastaan Molly Sandénin toukokuussa ilmestyneen debyyttilevyn Samma himmel kanssa. Etukäteen olin haaveillut Sanna Nielsenin englanninkielisestä Stronger -levystä, mutta sen saa näköjään netistä paljon paljon halvemmalla, ja jossakin määrin tykkään kyllä mieluummin kuunnella ruotsalaisten laulajien laulavan ruotsiksi. (Tokihan tuo Empty Room -hitin sisältävä levy on jossain vaiheessa hankittava, varmasti seuraavalla kerralla kun teen nettitilausta Ruotsin suuntaan...)

Muistin virkistykseksi Molly Sandénin kylmät väreet aiheuttava tulkinta Gabriellas sång -laulusta Så ska det låtassa 1½ vuotta sitten:

Mikä parasta, tämä laulu on päässyt bonusraidaksi levylle. Mahtavaa!

Nyt kun olen kuullut tuon koko levyn, niin täytyy oikeastaan ihmetellä, että juuri Så vill stjärnorna valittiin viime kevään Melodifestivalen -kappaleeksi.

Kai se on makuasia, mutta mielestäni jollakin tavalla parempia ja kokonaisempia kappaleita ovat esimerkiksi Samma himmel, Stanna kvar, Skör som glas tai Säg att det är regn. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että näissä mitä en ole aiemmin kuullut, on sitä ihanaa uutuudenviehätystä.

Gabriellas sång -laulun lisäksi levyltä löytyy toinenkin cover, Jeff Buckley/Leonard Cohen -alkuperäisesittäjien tutuksi tekemä Hallelujah:
Eipä voi oikein muuta sanoa, kuin että jotkut vaan ovat syntyneet laulajiksi!

Vaikka tässä nyt on vieläkin tullut kuunnelluksi pääasiassa espanjankielistä musiikkia, niin kyllä minä tuota ruotsalaista viisuhumppaanikin (tai ehkä Mollyn kohdalla viisuballadeja) vielä rakastan. =) Musiikin kuunteleminen eri kielillä fiiliksen mukaan on suuri osa siitä nautinnosta.

Arja Koriseva - 20 vuotta kuningattarena

* In case you are interested in reading an English version of this post regarding Arja Koriseva's concert "20 years as Tango Queen", please visit my friend John's blog. He wasn't able to make it this time to Arja's concert, but I was glad to send him some photos. He translated my story of the concert in English and put it up on his blog - it must have not been an easy job knowing how difficult Finnish can be, but his Finnish is close to perfect. A British gentleman who loves Finnish music, Arja Koriseva, tango, Finland... Pretty incredible, eh? *

Sunnuntainen Arja Korisevan 20 vuotta kuningattarena -juhlakonsertti herätti allekirjoittaneessa monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin on todettava se, että 20 vuotta on ihan järjettömän pitkä aika fanittaa yhtään ketään - enemmän kuin kaksi kolmannesta elämästäni. En ole enää se sama kymmenenvuotias pikkutyttö, joka moneen vuoteen ei edes kuunnellut muuta musiikkia kuin Arjaa - nykyisin kyllä ostan vieläkin levyt ja käyn musikaalit, tanssit ja konsertit, mutta enää ei ole samanlaista pakkoa nähdä jokaikinen produktio tai tv-ohjelma, arkistoida jokainen lehtileike tai istua konsertissa eturivissä. Onneksi. Levyjäkin kuuntelen kotona erittäin harvoin.

Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, etteikö näihin 20 fanittamisen vuoteen olisi mahtunut paljon ikimuistoisia hetkiä. Tärkeitä ystäviä, koskettavia lauluja, kylmät väreet selkäpiissä nostattavia vahvoja tulkintoja. Ja ennen kaikkea itse Toivakan valloittava pippurisilmä, jonka pahimmille keikkakommelluksille naureskelen yhä uudestaan. Arja on selvinnyt tanssikeikasta ilman sähköjä Kapakanmäellä, kiipeillyt puihin Sound of Musicin Mariana vaikka nuorin lapsi teki jo tuloaan, rääkynyt My Fair Ladyn Elizana, meinannut lukemattomia kertoja kompastua johtoihin pienellä esiintymislavalla ja kuulemma saanut kärpäsenkin suuhunsa kesken laulun. Tässä vain muutamia esimerkkejä niistä nauruista, jotka olen saanut. Mutta ei se ole vain se nauru - itseäni koskettaa paljon enemmän Arjan rauhallisempi puoli, joka nousee pintaan esimerkiksi konserteissa ja kirkkokonserteissa. Se nöyryys ja kiitollisuus, millä Arja on suhtautunut yleisöönsä kaikki nämä vuodet - jos joku kaipaa erityistä syytä 20 vuoden tähteyteen, niin mielestäni siinä se on.

Minkälainen sitten oli tuo 20-vuotisjuhlakonsertti? Elämys, eihän siitä mihinkään pääse. Vieläkin voin ylpeänä sanoa, ettei Suomessa tällä hetkellä ole ketään artistia, jonka konserttiin menisin mieluummin kuin Arjan. En vaan tiedä ketään toista laulajaa, jolla olisi niin vahva ja puhtaan sointuva ääni, joka ihan aina antaisi 110% itsestään yleisölleen tulkinnoissaan ja sädehtisi. Konsertin kappalevalintoihin olisin toivonut lisää yllätyksellisyyttä - en tiedä, oliko tietoista vai tiedostamatonta, mutta tosi paljon samoja lauluja kuultiin kuin 10-vuotisjuhlakonsertissa. Yllätyksiä ei oikeastaan ollut kuin Olet kastetta maan ja Tää tunne meille jää, jonka senkin Arja etukäteishaastiksissa kertoi kuuluvan konsertin ohjelmaan. Tokihan esim. Tuulen värit, Kun ilta saapuu kaupunkiin, Muisto (Memory) ja Minun tieni (My Way) ovat niin upeita kappaleita ja Arjan tulkinnat niistä niin mielettömän hyviä, että oli yksinomaan hienoa, kun ne olivat tähänkin konserttiin päässeet mukaan. Hyvä veto oli aloittaa konsertti Enkelin Silmin -laululla - se sai yleisön heti mukaan ja oli kivaa vaihtelua siihen, että se on aina tullut siellä lopussa. Ensimmäinen puolikas oli kyllä noiden liiankin tuttujen kappaleiden (Rannalla, Kultaiset korvarenkaat, Kuningaskobra...) vuoksi tylsempi, mutta onneksi toisella puolikkaalla tätä ongelmaa ei enää ollut. Toinen puolikas alkoi neljällä (?) marraskuussa julkaistavan uuden levyn laululla, ja on kyllä sanottava, että HYVÄ levy on tulossa!! Kappaleiden nimistä en ole niin varma, mutta suosikkini sain jo selville. (Palaan asiaan varmasti sitten, kun levy on ilmestynyt.) Ja kun nyt tuli kehuttua tuota Arjan vakavampaa puolta, niin siitä olivat erinomaisia näytteitä esimerkiksi Kun minuun kosketat, Jotain jää ja Kun aika on. Uuden levyn kappaleiden lisäksi konsertin parasta antia oli musikaalipotpuri Laulavat Sadepisarat - My Fair Lady - Sound of Music - Herrasmieshuijarit - Piukat Paikat - eli kaikki nuo musikaalit, joissa Arja on tähän mennessä näytellyt. Itseäni ei olisi kyllä yhtään haitannut, jos nämä kappaleet olisi esitetty kokonaisinakin ja ekalta puolikkaalta jätetty pari "liian tuttua" laulua pois. Alkuperäiset roolivaatteet oli kyllä hauska lisä, ja valokuvia tuli räpsittyä. Tämän jälkeen vielä konsertin hieno loppuhuipentuma: Rakastunut nainen, Muisto ja encorena Minun tieni. Eihän meillä lopuksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin raikuvat aplodit seisaaltaan ja Arja sai kipittää lavalle kumartamaan useammankin kerran.

Jos minulta kysytään Arjan kaikkien aikojen parasta kappaletta, on se ehdottomasti Aina rakkaus tiensä etsii. En ole kyllä kertaakaan kuullut sitä livenä Arjan esittämänä, mutta vuoden '95 Rakastunut nainen -levyltä se löytyy.

"Kovin arvaamatta särkyy
korttitalo, jonka teet
Tiedän nyt, sen jälkeen pelkoa
on turha tuntea
Kun ei menettää voi mitään
kaikki mahdollista on
monin verroin jos vain haluaa
ja uskaltaa, voi voittaa.

Aina jostain pinnan alta,
alta kaiken poltetun,
kipinän jo tuhkaan painuneen
voi löytää uudelleen
Aina rakkaus tiensä etsii,
ja se tyhjään sydämeen
enemmän saa taas mahtumaan
uutta onneaan."
(suom. san. Pirjo Nyman)

Kaikki muu voi mennä

Missään omistamassani musiikkisoittimessa ei kyllä soi vieläkään mikään muu kuin La Oreja de Van Gogh ja Merche, joten senkin takiakin on ollut vähän hiljaista tässä blogissa. Lauantaina olin kuitenkin taas tanssimassa, ja musiikki ainakin oli loistavaa, jos muuten olikin vähän tahmea ilta. Anne Mattilasta tykkäilin ennen niinkin paljon, että paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki levyt löytyy hyllystä, mutta viime aikoina on ollut pakko saada (ostaa...) niin monia muita hyviä levyjä, että Annen tavalliset levyt - Carpenters-covereita sisältävää kokoelmaa On siitä aikaa, kun radiota kuunneltiin lukuunottamatta - eivät ole sille listalle mahtuneet. Tietysti jos voitan lotossa tai vaikka joulupukki tuo tuon uuden Kaikki muu voi mennä -levyn (linkistä kuuntelemaan näytteitä), en pistä pahakseni =) Sen verran hyvä on esimerkiksi radioissakin hyvin soinut Viilenee-kappale, sekä Kauan sitten luotasi pakenin, jonka kuulin ensimmäistä kertaa lauantaina ja jonka tekstiin tykästyin kovasti. Hauskana kuriositeettinä keikasta vielä sellainen tarina, että vierailevana rumpalina parissa kappaleessa soitti Annen pikkuveli Arttu, n. 10 v. Kun Anne sitten kysyi biisien jälkeen Artulta, kenen rumpaliksi tämä tahtoisi alkaa, oli vastaus kuulemma "Annelin". Anne itse ei tainnut oikein tykätä tästä vastauksesta, heh! ;-D

Mars mars kaikki Tubeen kuuntelemaan Hei postimiestä - äänessä kaikki neljä laulavaa siskosta: Anne, Anneli, Anniina ja Anitta.

Päivän kevennys

Facebook'han tietää kaiken... ;) (Klikkaamalla isommaksi.)

"Kun katsoo maailmaa enkelin silmin..."

Viikko sitten vietin lauantai-iltaa pitkästä aikaa (sitten viime kesän) tansseissa, joiden solistina oli Arja Koriseva. Jos tätä joku sellainen lukee, joka ei asiaa vielä tiedä, kerrottakoon, että kyseessähän on siis ylivoimaisesti suurin esikuvani kautta aikojen - joskin nykyisellään taidan jo vähän olla kasvanut siitä fanittamisesta ulos. Vieläkin on kyllä kiva käydä moikkaamassa Arjaa silloin kun hän sopivasti lähistölle tulee esiintymään, ja konsertit, tanssit, musikaalit, kaikki kelpaa. Musikaalia varten voi toisinaan reissata pitemmällekin :D Kirjanpidon mukaan melkein 70 käymästäni keikasta yli puolet on olleet tanssikeikkoja, joten ei kyllä mikään ihme, että muutamat kappaleet tursuu jo ulos korvistakin. Mutta, kahdenkymmenenkin fanitusvuoden jälkeen on todettava, että kyllä niitä hyviäkin biisejä seteistä löytyy! Valasrannassa kuultiin sellaisiakin vanhoja klassikoita kuin Rakkauden vanki, Kun minuun kosketat (tietenkin, kun illan toisena artistina oli alkuperäinen duettokumppani Ari Klem) ja Enkelin silmin (aina vaan tuo yhtä hyvän fiiliksen). Marraskuussa saadaan pitkästä aikaa levyllinen ihan uutta Arjan musiikkia, joten maistiaisina tulevasta kuultiin Yövieras ja Elämä teki mulle tän. Sanoja en niin paljon kuunnellut, mutta melodioista ja rytmeistä tykkäilin kovasti! Ja parastahan Arjan keikoissa on aina se, että taatusti tietää artistin vetävän täysillä ja antavan kaikkensa.

Eipä muuta kuin kuun loppua ja 20-vuotisjuhlakonserttia odotellessa! Tällainen kylmät väreet ainakin allekirjoittaneelle aiheuttanut esitys kuultiin 10 vuotta sitten juhlakonsertissa:


Ehdottomasti Arjan parhaita tulkintoja kautta aikojen! Kiitokset myös videon lataajalle.

Merche: Discografía completa

Lisää tuuletuksia! Kyllä se on sitten kiva vihdoin omistaa Merchen Discografía completa! (Kuva täällä.) Jo kaksi päivää se on soinut repeatilla tietokoneessa, stereoissa tai puhelimessa eikä loppua näy (...no jos ihan rehellisiä ollaan, niin tietysti vähän La Orejaa väliin...). Ihan muutamaa Merchen ensimmäisen Mi sueño -levyn kappaletta lukuunottamatta tunsin kaikki laulut jo hyvin etukäteen, joten tiesin, että rahoille tulee vastinetta ja paljon. Kaikkien neljän julkaistun levyn lisäksi paketti sisältää siis harvinaisempia demoja sisältävän CD:n sekä DVD:n, jossa on musiikkivideoita ja muutama haastattelupätkä sekä valokuvia. Esimerkiksi tämä ihana Cal y arena'n akustinen versio siltä löytyy (alkaa kohdasta 3:40):



Ja tämän olen maininnut ennenkin, mutta yhtä coveria lukuunottamatta kaikki laulut ovat siis Merchen itsensä tekemiä. Tähänkin blogiin olen jo niin paljon Merchen lauluja laittanut, ettei äkkiseltään tule mieleen yhtään tiettyä, jonka vielä haluaisin laittaa, paitsi tuo David Bisbalin Dígale-alkuperäiskappaleesta tehty versio.



Melkein sanoisin, että koko loppuvuonna ei kyllä tarvitse enää uusia levyjä ostaa, mutta siinäkin on pari muttaa: 1) Lokakuun Tukholman reissu (sen nyt tietää, mitä tapahtuu kun allekirjoittanut pääsee ruotsinkielistä pop-musiikkia myyvään kauppaan...) ja 2) Arjan lokakuussa ilmestyvä uusi levy.

P.S. En ollut uskoa korviani, kun La Oreja de Van Goghin levy, juuri tuo viime viikolla saamani A las cinco en el Astoria, soi tänään Stockalla ilmeisesti Barcelona-teemakampanjan kunniaksi. Olin kuunnellut levyä juuri ennen kotoa lähtöä ja olin jo ihan varma, että biisit soivat niin kovaa omassa päässäni, mutta kyllä ne kuitenkin siellä tavaratalon käytävillä kaikuivat. Saako sitä levyä muka Suomestakin?!?

LOVG: A las cinco en el Astoria

Nyt se on viimein minun! Tilaamani La Oreja de Van Goghin levy A las cinco en el Astoria tuli tänään. Merchen discografiaa täytyy odottaa ainakin huomiseen tai ensi viikkoon, mutta ei haittaa :D Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olisi tullut niin hyvät fiilikset ja toisaalta kylmät väreet uutta levyostostani kuunnellessa. Ehdottomasti yksi parhaista pop-levyistä IKINÄ.

Kun nyt Jueves, El último vals ja Europa VII on jo tullut tähänkin blogiin laitettua, tässäpä yksi uusista suosikkikappaleistani levyltä, Flores en la orilla. Ai miksikö tykkään siitä niin paljon? Olisikohan mitään tekemistä sen kanssa, että on ihan selvä cha cha...?!? =)



Ai niin, ja piti vielä mainita, kun kukaan ei varmaan sitä vielä tiennyt, että Leire Martínez on aivan huikean symppis laulaja. Tämä seuraava video nyt tulee tähän ihan omaksi nauruterapiakseni, juuri mitään en tuosta baskinkielestä ymmärrä mutta niin jännältä se vaan kuulostaa. "Vai vai" :D Kukahan ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi kääntämään sen suomeksi? ;)



Tässä vielä sitä Leiren karismaa Inmortal-laulun muodossa. Uppoaa muuten päähän kuin häkä ja kestää ainakin miljoona kuuntelua!

Hasta siempre, Los Serrano

*SPOILER ALERT* Jos et halua tietää Serranon perhe -sarjan tai varsinkaan sen viimeisen jakson tärkeimmistä tapahtumista, älä lue.

Tämän postauksen lisääminen blogiin on ollut mielessä jo useamman viikon ajan, mutta niin vaan en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin tänään, kun koko sarja loppui - nimittäin Serranon perhe. Maailman ihanin espanjalainen sarja ainakin heti Hospital Central'in jälkeen, ja nyt siitä on kaikki jaksot nähty eikä uusia tule. Varsinkin ensimmäisillä kausilla sai nauraa ihan maha kippurassa hahmojen toilailuille, mutta sille vaan ei voi mitään, että viimeisiä jaksoja kohden sarja alkoi auttamatta toistaa itseään. Parhaita aikoja sarjassa elettiin mielessäni silloin, kun Marcos (Fran Perea) ja Evakin (Verónica Sánchez) vielä olivat mukana. Guille ja Teté (Victor Elías & Natalia Sánchez) toki ovat söpö pari myös, samoin Áfri & Raúl (Alexandra Jiménez & Alejo Sauras) - jotka kummatkin sentään päätyivät lopussa yhteen. Lucían kuolema oli järkytys, jonka jälkeen sarja ei enää ollut entisensä. Loppuaikojen lempihahmojani olivat ehdottomasti Elena - Médico de familia'sta tuttu Lydia Bosch (castingin neronleimaus oli palkata hänet Lucían eli Belén Ruedan siskoksi; näyttelijät kun muistuttavat erittäin paljon toisiaan!) sekä Celia (Jaydy Michel). Tuo juonikuvio, mihin sarja loppui, oli sitä vastoin neronleimauksesta kaukana. Yllättävä se toki oli, mutta ÄRSYTTÄÄ, kun hahmoja pistetään käyttäytymään sillä tavoin, mitä ne eivät koskaan tekisi. Diego ei hyppää sillalta ja piste. Enkä kyllä siitäkään tykännyt, että yhtäkkiä mukamas oltiinkin siinä hetkessä, mistä sarja alkoi. Se nyt vaan ei ollut mitenkään uskottavaa, kun 146 yli tunnin mittaiseen jaksoon kuitenkin mahtui niin kutkuttavia juonenkäänteitä, ettei niitä pyyhitä pois edes tuollaisella juonikuviolla.

Ettei nyt aivan off-topiciksi menisi, kun kyse on kuitenkin musiikkiblogista, niin se täytyy tietenkin lisätä, että sarjassa oli paljon loistavaa musiikkia. Tunnari tietysti listan kärjessä:


Fran Perea: 1 más 1 son 7

Tässä Fran Perean La chica de la habitación de al lado-videossa vierailee Verónica Sánchez:


Tässäpä lopputekstit siitä jaksosta, joka oli kyllä niin surullinen, ettei minkään sarjan mikään jakso pitkään aikaan (musiikkina El Sueño de Morfeon Un túnel entre tú y yo):


Eikä tämä viimeisen kauden lopputekstien biisi, Michel Gurfin (esitti sarjassa Celian veljeä Gaelia) Pa quererte un poquito más sekään hassumpi ole.


Jos Serranoista joskus tulee saman tyylinen kaikki kaudet sisältävä DVD-paketti kuin Frendeistä "The One With All The Ten Seasons", sen haluan. Ainakin jos rahatilanne antaa myöten...

Kärvistelyä, päivä 1

Esimakua siitä, mikä muutaman viikon päästä on minun-minun-minun!

Kohta 1.

Merche: Ya no me digas lo siento

Kohta 2.

La Oreja de Van Gogh: Europa VII

Voi kunpa nyt kusti polkisi oikein nopeasti ja saisin nuo tilaamani Merchen Discografia completa'n ja LOVG:n levyn A las cinco en el Astoria pian!! On asioita, joita on yksinkertaisesti Pakko Saada. (öhhh, tai ostaa...)

Ella baila sola

Kävin tänään kirjastossa, enkä todellakaan tiedä, miksi en tee sitä useammin. Pikaisellakin vilkaisulla löytyi nimittäin Ella baila sola -bändin samanniminen levy, joka oli tietenkin ihan pakko lainata. En tiennyt yhtyeestä oikeastaan mitään etukäteen, mutta netissä kuulemiini muutamiin biiseihin olin tykästynyt kovasti. Suht rauhallisia, kitaravoittoisesti säestettyjä kauniita lauluja, joukossa reippaampia poppiskappaleita. Googlettamalla sitten selvisi, että duoon on kuuluneet Marta Botía ja Marilia Casares ja se on ollut toiminnassa vuosina 1996-2001. Levyjä ei ilmestynyt kuin kolme ("Ella baila sola", "E.B.S." ja "Marta & Marilia") + kokoelmia.

Suosikkini kyseiseltä levyltä on ehdottomasti tämä Por tí:



Niin ja Lo echamos a suertes:



Ainoastaan sitä ihmettelen, että onko siitä viime vuosituhannen lopustakin jo niin pitkä aika, että nuo videot näyttävät noin vanhanaikaisilta?!?

Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppuna näin pitkästä aikaa Helsingissä asuvaa hyvää ystävääni. Ei luulisi Helsingin ja Turunkaan välinen etäisyys niin ylivoimainen olevan, ettei pystyttäisi näkemään useammin, muttakun eipysty ja eiehdi ja eijaksa ja eitulelähdettyä ja sitä rataa. Oli kuitenkin taas niin ihanat pari päivää, että ehdottomasti täytyisi pystyä ja jaksaa ja ehtiä useammin!

Tässä maistiainen niiden parin päivän aikana kuunnellusta musiikista. Slumdog Millionaire'n näin jo toukokuussa, mutta niin vaan se jäi mieleen yhtenä vaikuttavimmista elokuvakokemuksista.



Jai ho'takin enemmän kuunneltiin Happoradion biisiä Puhu äänellä jonka kuulen. Eipä ole suomenkielisiä bändejä tullut kuunneltua Ultra Brata ja Scandinavian Music Groupia lukuunottamatta, mutta tuosta laulusta pidän paljon!

Ja tässä vielä viikonlopun tunnelmaa parin kuvan muodossa:

Tangomarkkinoista ja Iskelmä-Finlandiasta

Onpa ollut taas tämäkin blogi kesälomalla vähän luvattoman pitkän ajan. Nyt tuli mieleen painavaa sanottavaa parista asiasta, nimittäin Tangomarkkinoista ja Iskelmä-Finlandiasta.

Ensinnäkin, Tangomarkkinat.

1) Yhden kuninkaallisen valinta. Kuninkaallisia tosiaan on jo paljon enemmän kuin suurin osa kansasta pystyy ulkomuistista luettelemaan, joten siinä mielessä kannatan tätä tänä vuonna lanseerattua vain yhden kuninkaallisen valintaa. Pitkän aikavälin tähtäimellä veikkaan sen kuitenkin johtavan siihen, että miehet voittavat useammin kuin naiset, mikä ei sitten ole mitenkään päin reilua. Kärjistetysti väitän, että jatkossa naisen on oltava erittäin hyvä ja miehen vain hyvä voittaakseen tangokuninkaallisen tittelin. Toivottavasti seuraavat viisi tai kymmenen vuotta todistavat sen, että olen väärässä...

2) Modernit tangot. Näitähän kuultiin tänä vuonna finaalissa, eli esim. Lauri Tähkää ja muuta iskelmää tangoksi sovitettuna. Mielestäni tämä finaalin osio ei toiminut ollenkaan. Lähes jokaista kappaletta kuunnellessa tuli sellainen olo, että tämä nyt vaan ei ole tango ja se siitä. Kun on niin paljon hienoja tangoja, sellaisiakin, joita ei joka vuosi kuulla tangolaulukilpailussa, niin miksi niitä pitää väkisin vääntää sellaisista lauluista, joissa tangoon ei ole aineksia? Ideana tällainen genreillä leikittely kuulostaa kyllä kieltämättä hyvältä, mutta sen toimimiseksi täytyisi valita sovitettavaksi paremmin tangoiksi sopivia, dramaattisia ja melodisia kappaleita.

3) Vapaavalintaiset kappaleet. Tästä osiosta ehdotonta plussaa, koska Tangomarkkinoiden voittajan äänen pitää taipua niin paljon muuhunkin kuin tangoon. Tango kun vain on niin pieni (tosin tietysti hieno) osa tanssilavojenkaan musiikista. Omavalintainen kappale kertoo myös paljon artistin persoonasta ja parhaimmillaan antaa vihjeen monipuolisuudesta (tai sen puutteesta). Mielenkiintoisimpia valintoja tänä vuonna oli Anni Parkkilan versio Nightwishin Eva'sta, nostan hattua!

4) Televisioinnin siirtyminen Ylelle. Kukapa niitä mainostaukoja kaipaisi, joten plussaa tästäkin. Mutta on se kumma ettei Yleisradion kokoisesta talosta näytä löytyvän kuin yksi ainoa miespuolinen musiikkitapahtumien juontaja. Janne Porkasta päästiin, mutta Peltsi saatiin tilalle. Ei kovin kummoinen vaihtokauppa. Se oli kyllä hienoa, että Yle antoi tapahtumalle paljon tilaa kanavillaan sekä televisiossa että radiossa.

5) Tangolaulukilpailun tämän vuoden parhaat. Makuasioistahan voidaan tietysti olla montaa mieltä ja varmasti tuomaristo on valintansa tarkkaan punninnut, mutta eivätpä olleet sen paremmin Amadeus Lundberg kuin Kaija Lustilakaan omien suosikkieni joukossa. Lauantain finaaliin päässeistä Marko Maunukselan olisin halunnut voittavan, ja muut suosikkini putosivat jo Turun karsinnassa tai Seinäjoella torstaina.

6) Lundbergin ja Lustilan kaksintaistelu. Idolsista tuttu kuvio, eli molemmat lauloivat saman tangon Onnemme kyyneleet, minkä jälkeen Lundberg kruunattiin voittajaksi ja kas kummaa - lauloi vielä saman kappaleen uudestaan. Ihan hieno tango, mutta kolmannella peräkkäisellä kerralla (ellei jo toisellakin) alkoi kyllä jo toistaa itseään. Jos kerta kaksintaistelu pitää järjestää kahden parhaan välillä, voisivatko he laulaa esim. tangosävellyskilpailun kaksi parasta tangoa, ettei tulisi niin paljon saman laulun toistoa? Tuomariston luulisi kuitenkin osaavan päättää voittajan muutenkin (ja erityisesti koko kilpailu-urakan perusteella) kuin vertailemalla kahta saman laulun esitystä.

Ehkä tuo riittää Tangomarkkinoista. Tämän illan Iskelmä-Finlandiasta ei ole esittää niin perusteellista analyysiä - varsinkaan kun en ole edes vielä nähnyt koko lähetystä - mutta voittajan sentään kuulin. Palkintohan on tunnetusti ainoastaan yhden ihmisen mielipide, ja itse olisin suonut voiton Finlandersille. Jo pelkästään monipuolisemman musiikin ja pidemmän uran ansiosta kuin Charles Plogmanilla. No, en ole kyllä enää vähään aikaan kuunnellut niin aktiivisesti Iskelmäradiota, että Plogmanin siirtyminen siellä voimasoittoon haittaisi. Ehdokkaat sentään onneksi olivat tänä vuonna vähän paremmin iskelmägenreen sopivia kuin viime vuonna.

P.S. Miten voi olla mahdollista, ettei vieläkin itsensä jonkinasteiseksi Arja Koriseva -faniksi itsensä luokitteleva allekirjoittanut ole vieläkään kuullut uutta Yövaras-sinkkua [EDIT 24.7.: Sinkun nimi onkin aivain tuotannon viime metreillä muuttunut muotoon Yövieras] eikä ole aikeissa mennä Heinolaan Piukat Paikat -musikaaliin? Ulkonäöltään uuden uutukaiset sivut on sentään tullut bongattua ja lippu 20-vuotisjuhlakonserttiin hankittua. Ja jos vaikka Valasrantaan elokuun lopulla, kun nyt vieläkin on se kesälavakausi avaamatta... Sitten kun joku vielä saisi taottua päähäni sen tosiasian, että tässä on todellakin fanitettu jo se 20 vuotta.

Päivän nopeat

Tämä sitä leffaa muistellessa, jonka taas viikonloppuna katsoin:


Catherine Deneuve & Nino Castelnuovo, Cherbourgin sateenvarjot. Ah niin ihanan traagista! On muuten yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvasävelmistä ikinä. Sekin haave on jo täyttynyt, että olen päässyt Cherbourgiin ihastelemaan elokuvan maisemia.

Tämä sen levyn kunniaksi, jonka eilen ostin: Resta in ascolto. Jumittui nyt tuo Laura Pausini -vaihe päälle vähän pitemmäksi aikaa =) Italialais-espanjankielinen versio tästä hienosta Vivimi-kappaleesta:


Ja vielä bonus: Tähänkin teemaan liittyvän levyn ostin eilen, nimittäin Jari Sillanpään Al Ritmo Latinon. Kyseistä kappaletta ei levyllä kyllä ole, mutta muita hyviä espanjankielisiä ja muutama suomenkielinenkin sen sijaan. Ainut ongelma on se, että kun olen niin paljon muuta espanjankielistä musiikkia kuunnellut, vähän tökkää korvaan tuo suomalainen aksentti (sanoo lingvisti - enpä usko että monia muita tämä mitenkään häiritsisi...) Hyvä levy on myös Varastetut helmet, jolta tuo Granada löytyy.

P.S. En muuten uskalla luvata hirveän montaa postausta seuraavan kuukauden aikana (jos yhtään) - sen verran kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa, että bloggaamiseen tuskin jää aikaa.

"Hoy, 2 de junio no es un día más..."

Tekisi kyllä mieli päivittää tätä blogia useammin, mutta aina ei vaan keksi mitään uutta kiinnostavaa musiikkiaiheista juttua. Nyt tuli kuitenkin hyvä tilaisuus, jatkoksi näille tietystä päivästä kertoville kappaleille. Täytyy kyllä tunnustaa, etten varmaan olisi edes muistanut tätä, ellei Facebookissa olisi ollut vihjettä. =) Merchestä en olekaan laittanut vähään aikaan mitään! Ensimmäinen Etelä-Amerikan kiertue oli hurja menestys - kuinkas muuten ;-) Tämä video on muutaman vuoden takaa, silloin kun Merche oli vielä blondi. Vähän surullinen laulu - onneksi itse olen iloisemmalla mielellä tänään. Vaikka laulu kertookin ensirakkaudesta ja sen unohtamisen pelkäämisestä, ajattelen tätä kuunnellessa aina niitä muutamia tärkeitä ihmisiä, joita en koskaan tule unohtamaan. Niitä, keiden tunteminen on ollut niin ihanaa, mutta samalla viiltänyt sydäntä.


Merche: No lo olvido

Euroviisut 2009: Finaali

Noni. NYT se sitten tulee. Kaikenkattava raporttini Euroviisuista :D Oli kyllä kiva katsoa viisut yhdessä ystävän kanssa, kun yleensä katseluseurana ei ole ollut ketään tai "ainoastaan" vanhempani. Tai siis toivottavasti kaverillani ei mennyt hermot, kun ilmoitin mielipiteeni joka kappaleesta siinä viiden sekunnin kohdalla... ;-)

Heti kärkeen oma suosikkibiisini: Viro. Mahtava!!! Ihanan tunnelmallinen ja erilaisuudellaan positiivisesti erottuva kappale! Jos kerta viulistin piti tänä vuonna voittaa, niin olisi sitten edes ollut tämä.


Viron kappaleesta olen tainnut tykätä näin paljon viimeksi edellisissä Oslon kisoissa vuonna 1996. Nostalgiaa...

Täältä katsomaan kaikki muut tämän vuoden finaalikappaleet, tosin esikatseluvideo-versioina.

Katsoin tänään tuon finaalin uudestaan, ja siellä oli oikeastaan yllättävän paljon hyviä, tai ainakin ihan siedettäviä kappaleita. Enemmän kuin positiivista oli se, että vitsiviisut loistivat poissaolollaan. Mahtoikohan tähän vaikuttaa asiantuntijaraatien antamat 50% äänistä?

Viron jälkeen suosikkini olivat seuraavat:

2. Islanti: Yohanna - Is It True? Ei mikään yllätys, tästä genrestä kun tykkäilen muutenkin :D Hienoa, että sijoittui toiseksi myös varsinaisessa kisassa!
3. Azerbaidzan: AySel & Arash - Always. Kyllä tämä ainakin mut saisi tanssimaan ja laulajistakin tykkäsin.
4. Portugali: Flor-de-lis - Todas As Ruas Do Amor. Yleensä saatan vierastaa näitä kansanlauluja, mutta tämä upposi! Plussaa portugalin kielestä ja mielettömän hienosta haitarista :D
5. Iso-Britannia: Jade Ewen - My Time. Ei ehkä ihan niin hieno Andrew Lloyd Webberin sävellys kuin olisin odottanut, mutta pääsi silti TOP 5:eeni.
6. Israel: Noa & Mira Awad - There Must Be Another Way. Tykkäsin erityisesti laulun viestistä ja laulajien hyvästä stemmalaulusta, vaikka melodia vähän toistikin itseään.
7. Liettua: Sasha Son - Love. Jotenkin positiivisen erilainen, ei kylläkään hirveän mieleenpainuva.
8. Espanja: Soraya - La noche es para mi. Kyllä - käänsin taas takkini enkä ollutkaan ehtinyt kyllästyä tähän. Hiukkasen ärsyttävä laulaja, mutta sai silti tanssijalan vipattamaan (mikä on ehkä vähän noloa myöntää :D)
9. Suomi: Waldo's People - Lose Control. Eipähän tätä ainakaan tarvinnut hävetä niin paljon kuin viimevuotista... Ihan hyvä veto, jo finaaliin pääsy oli voitto. Eikä sitten mitään hyötyä siitä toiseksi viimeisestä esiintymisnumerosta... *mutinaa*
10. Ruotsi: Malena Ernman - La Voix. Melodifestivalen-esitys tyylikkäine miestanssijoineen oli mielestäni parempi! Ei kyllä ollut finaalissa toista samanlaista kappaletta kuin tämä, joten olisi ansainnut paremman kuin 21. sijan.
11. Norja: Alexander Rybak - Fairytale. En missään vaiheessa ymmärtänyt tämän hehkutusta, ja ääntenlasku taisi olla tylsin sitten Lordin. Kai se poitsu ihan söpösti hymyilee, tai jotain. Ja kiva, että Norja sai kisat! Aloin kyllä sietää tätä kappaletta sitä enemmän, mitä useammin sitä kuulin, ja erityisesti taustalaulajien osuuksista tykkäsin.
12. Albania: Kejsi Tola - Carry Me In Your Dreams. En kyllä muistanut tätä ollenkaan esikatseluista, mutta kertosäe oli hyvä!

Suurimpia inhokkejani olivat

1. Venäjä: Anastasija Prihodko - Mamo. Yksi sana: Masentava.
2. Ukraina: Svetlana Loboda - Be My Valentine. Ärsyttävä, sekava, levoton.
3. Turkki: Hadise - Düm tek tek. Rasittava! Kyllä nyt koreografiassa täytyisi muutakin olla kuin takapuolenkeikutusta, ja lisäksi aivan täysi kopio Turkin aiempien vuosien kappaleista.
4. Saksa: Alex Swings Oscar Sings - Miss Kiss Kiss Bang. Huono kappale ja myös liikaa ulkomusiikillisiin avuihin luottava esitys, näin siististi sanottuna.
5. Armenia: Inga & Anush - Jan Jan. Liian outo lavaesitys ja junnaava kappale.
6. Moldova: Nelly Ciobanu - Hora din Moldova. Portugali oli hyvä esimerkki toimivasta kansanlaulusta, tämä ei todellakaan.
7. Ranska: Patricia Kaas - Et s'il fallait le faire. Kun en tykkää artistista niin en tykkää. Oli sitä alkuperäistä yli neljän minuutin versiota sentään osattu piristää ja tiivistää ihan hiukan siihen vaadittuun kolmeen minuuttiin, mutta unettavaksi ja omituiseksi se jäi silti.

Kategoriaan "turhat" kuuluivat tällä kertaa
- Romania: Elena - The Balkan Girls. Turhien ja inhokkikategorian rajamailla. Jokseenkin rasittava.
- Kroatia: Igor Cukrov & Andrea - Lijepa Tena. Tämä nyt on niiiiiiiin monta kertaa viisuissa kuultu.
- Kreikka: Sakis Rouvas - This Is Our Night. Vetihän tuo ehkä näyttävän shown, mutta kappale oli tylsä.
- Bosnia-Hertsegovina: Regina - Bistra Voda. Kappale oli aika hieno, mutta sittenkin se punalippujen heiluttelu häiritsi liikaa...
- Malta: Chiara - What If We. Kolmatta kertaa sama täti ja täysin samanlainen balladi. Eiköhän jo ala riittää.
- Tanska: Brinck - Believe Again. Tanskalta on ennenkin tullut näitä täydellisen yhdentekeviä poppisbiisejä. Ei mitään sanottavaa.

Se sitten niistä viisuista. Jäädään innolla odottamaan, minkälaiset kisat Norja saa järjestettyä. Tulipa muuten mieleeni, että jos Suomi päättäisi ensi vuonna kokeilla samaa reseptiä kuin Norja tänä vuonna, mehän lähetettäisiin sinne Geir Rönning. Voi, toivottavasti eiiiiiiiiii....!

Primavera in anticipo

Olin viikonlopun reissussa, jonka varsinaisesta syystä tähän Euroviisupostausten väliin. Finaali"analyysikin" on tulossa, kunhan inspiroidun. Viisut tuli toki katsottua, mutta sunnuntai-illan konsertti käänsi ajatukset aika tehokkaasti Euroopan "nykymusiikin tilasta" (ja hah!) Italian suuntaan. Laura Pausinista olen tykkäillyt paljon vuosien varrella, mutta oikeastaan vasta tämän kevään yhteensattumat aiheuttivat sen, että nyt tykkäilen entistäkin enemmän! Eipä siihen tarvittu kuin 1) yhden kaverin hehkutus, miten loistava liveartisti on kyseessä, 2) lyhyt kärvistely, kun toinen kaveri kertoi olevansa menossa konserttiin ja 3) onnekas sattuma: kolmannen kaverin kanssa tuli puheeksi se, että hänkin oli menossa ja oli vielä varannut ylimääräisiä lippuja. Ja niinpä sitten tuli koettua aivan mielettömän hieno konsertti!! Laulujen sovitukset olivat jonkun verran rokimpia kuin olin odottanut, mutta se oikeastaan vaan lisäsi sitä mahtavaa livetunnelmaa. Pääpaino oli tietysti uusimman levyn Primavera in anticipo biiseissä, mutta yllättävän paljon vanhempia tuttuja kappaleitakin iltaan mahtui. Erittäin sympaattinen laulaja, joka jutteli kaikkea hauskaa kappaleiden välissä. Puoliksi englanniksi ja puoliksi italiaksi, jonkun verran sitä italiaakin sentään onneksi ymmärsin - ja loput kysyin konsertin jälkeen vieressä istuneelta sujuvasti italiaa puhuvalta ystävältäni. Hauskin yllätys oli ehdottomasti se, kun alettiin laulamaan illan artistille "Tanti auguri a te" eli "Paljon onnea vaan". Luulen muistavani monta vuotta eteenpäin Laura Pausinin syntymäpäivän! :D Ilmeisesti ihan päivän päälle ei päästy onnittelemaan, koska varsinainen synttäri oli ollut päivää ennen, mutta hyvä näinkin. Oletettavasti kemut jatkuivat konsertin jälkeen... Niin mutta tärkeintähän on itse musiikki:


Samassa klipissä kaksi loistavaa kappaletta Io canto ja Gente



Vaikuttava konsertin avauskappale ja yksi uuden levyn suosikeistani Invece no



Ja tietysti vielä konsertin ja levyn nimikappale Primavera in anticipo

Jälleen kerran tähän voisi laittaa vaikka minkä kappaleen suosikeistani, mutta riittäköön nuo tällä kertaa.

Euroviisut 2009: 2. semifinaali

Niijjoo se illan toinen Euroviisusemifinaali. Ekan tuloksiin sain olla aika tyytyväinen, koskapa kaikki muut haluamani sainkin finaaliin, paitsi Sveitsin - ja Andorran, mutta sen mahdollisuuksiin en kyllä juurikaan uskonutkaan. Tokipa siellä finaalissa joutuu sietämään myös Turkkia (Düm tek tek! että osaa olla raivostuttava...), Maltaa (ja taas se sama täti sieltä pääsi edustamaan), Romaniaa (Balkanin tyttöjen bailaaminen ei allekirjoittanutta liiemmälti jaksa kiinnostaa) ja Armeniaa (lavashow oli vähän liian outo), mutta onhan 6 suosikkiani kymmenestä kuitenkin jatkossa.

Mitä tulee tämän illan biiseihin... Toivottavasti finaalissa nähdään seuraavat:

1. Viro: Urban Symphony - Rändajad
2. Irlanti: Sinead Mulvey & Black Daisy - Et cetera
3. Puola: Lidia Kopania - I Don't Wanna Leave
4. Slovenia: Quartissimo feat. Martina - Love Symphony
5. Azerbaidzan: Arash feat. AySel - Always
6. Liettua: Sasha Son - Love

(Täältä katsomaan)

Oho, tästä kelpuuttaisin jatkoon näköjään vielä vähemmän biisejä kuin edellisestä semistä. En Norjaa, vaikka sitä miten paljon hehkutettaisiin ennakkosuosikkina. Enkä Kreikkaa sen paremmin - sama ongelma kuin Maltassa, eli luulisi sentään Kreikan kokoisesta maasta nyt jonkun muunkin halukkaan edustajan löytyvän kuin taas sen saman Sakiksen... Kyproksesta tykkäisin paljon enemmän, jos tyttö osaisi laulaa! Tänä vuonna en ole nähnyt / kuullut viisuja kuin yhden kerran etukäteen (tietysti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), ja silti on jo valikoitunut muutama suosikki ja iso kasa sellaisia, mitä en voi sietää.

Täytyy vielä mainita Waldon mahtavasta tuurista, saivat arvalla finaalin toiseksi viimeisen esiintymisnumeron eli 24. Jee! Joku balladi siinä oli sitä ennen, mikä on hyvä juttu Waldon biisin ollessa vauhdikkaampi, mutta samoin on myös Waldon jälkeen tuleva Espanjan Soraya. Tänä vuonna saatankin pitää peukkuja enemmän Suomelle kuin Ruotsille...

Euroviisut 2009: 1. semifinaali

Eipä ole huvittanut / ollut aikaa mitään perusteellisia analyysejä kirjoitella tämän vuoden Euroviisukappaleista. Tässä kuitenkin lista niistä tämän illan semifinaalilauluista, jotka toivoisin näkeväni sunnuntaina finaalissa (suuntaa antavassa, ei ihan orjallisessa paremmuusjärjestyksessä):

1. Islanti: Yohanna - Is It True
2. Sveitsi: Lovebugs - The Highest Heights
3. Israel: Noa & Mira Awad - There Must Be Another Way
4. Portugali: Flor-de-lis - Todas as ruas do amor
5. Suomi: Waldo's People - Lose Control
6. Ruotsi: Malena Ernman - La Voix
7. Andorra: Susanne Georgi - La teva decisió
8. Bosnia-Hertzegovina: Regina - Bistra voda

(Jos kiinnostaa enemmän niin ei kun YouTubeen!)

Kymmenen kappalettahan finaaliin pääsee, mutta en näköjään tällä kertaa kelpuuttaisi sinne ketään muuta. Kunhan vaan Tsekin mustalaisrallatus tai Belgian Elvis-kopio ei pääsisi. Turkki sinne jatkoon menee kuitenkin, vaikka en sitäkään voi sietää.

*sigh*

Ei mitään muuta sanottavaa :D Paitsi että näkisinpä tämän joskus livenä!